Nomalanga Khwezi (tuliskinkki+niilinvaraani)

"It's our secret of survival in a very nasty world."

Nimi : Nomalanga Khwezi
Ikä : 35 (päivitetty 19.6.2016)
Sukupuoli : Naaras
Laji / Rotu : Matelija, tarkemmin määriteltynä niilinvaraanin (varanus niloticus) ja tuliskinkin (riopa fernandes) sekoitus
Kansalaisuus : syntynyt Amerikassa, sukujuuret Afrikassa
Ammatti : kulkuri/varas/kauppias (riippuu hiukan tilanteesta ja mahdollisuuksista)
Pituus / Paino : 150 cm, 70 kg (häntä lisää painoa)
ÄÄNI
Jäsenyydet: Ulkojäsen (tiedustelija, tietojen välittäjä) Amsford Scorpion Nation -jengissä.

Ulkonäkö: (linkki: fav.me/d57z5dd )
Neiti on rakenteeltaan melko siro, isänsä lailla varaanimainen, mutta kuitenkin sen verran vahva että kykenee terävine mustine kynsineen kaivamaan maata, sekä kiipeilemään melkoisen ketterästi. Koko lisko-olennon ruumis on sileiden suomujen peittämä, kooltaan suomut vaihtelevat parimillisistä noin sentin kokoisiin.
Väritys:
Värit naaras on saanut tuliskinkkiäidiltään, tosin ihan täydellisesti ne eivät aikuisen skinkin värejä vastaa. Pohjaväritys on kuitenkin musta, vatsapuolella, reisien sisäpinnalla ja kurkussa valkeiden raitojen ja täplien kirjoma. Selän suomut ovat kullanruskeat, ja kiiltävät sopivassa valaistuksessa kuin lämmin kulta. Päässä, kyljissä ja kaulan sivussa on punaisten suomujen muodostamia värialueita.
Silmät:
Silmien väritys on lämpimän kanelinruskea, pupillit ovat pyöreät ja mustat.
Kädet ja jalat:
Käsissä on viisi suomujen peittämää ja teräviin kynsiin päättyvää sormea. Samoin jaloissa on viisi varvasta vahvoine kynsineen. Kynnet ovat mustat ja terävät, ja soveltuvat sekä kaivamiseen että kiipeämiseen. Voipa niillä tarpeen tullen puolustautuakin, ja aiheuttaa vastustajalle ikäviä haavoja.
Kita:
Naaraalla on melkoisen suureksi aukeava suu, mikä on liskoille tyypillistä. Terveen rosan värisiin ikeniin kiinnittyvät hieman taaksepäin kaartuvat, läpikuultavan vaaleat hampaat. Kieli on harmahtavan sininen ja syvään kaksihaarainen.
Häntä:
Varaanille tyypillinen vaarallinen, harjanteinen ja solakkaan kärkeen päättyvä häntä voi antaa vastustajalle melkoisen iskun. Neiti käyttää häntäänsä yleensä silloin, kun haluaa ilmaista ärtymystään, tai puolustautua. Häntään kiinnittyy vahvoja lihaksia selästä ja kyljistä asti, joten siinä on melkoisesti voimaa. Valkeat täplät koristavat tätä mustaa, luonnon luomaa ruoskaa.
Vaatetus:
Ruskea, nuhruinen kaapu, joka huppuineen peittää melkein koko olennon. Kaapu on sitaistu vyötäisiltä karhealla narunpätkällä, ja sen taakse on leikattu aukko, josta naaraan pitkä häntä mahtuu hyvin läpi. Mukana kulkee myös kaavun kanssa samaa sävyä oleva kärsinyt kangaslaukku, jonka läppää pitelevät alhaalla yksi luinen nappi ja nahkalenkki. Laukun sisältä löytyy useimmiten vain pieni pussukka, joka sisältää lankarullan sekä neulan, ja mahdollisesti pari kolikkoa.
Päiv. 14.12.2012
Vaatetus vaihtelee tilanteen ja sään mukaan, Noma nappaa ylleen mitä sattuu löytämään. Tällä hetkellä liskolla on yllään sammalenvihreä pitkähihainen poolopaita, mustat pehmeävuoriset ulkoiluhousut ja villainen, harmaan ja mustan kirjava poncho.

Luonne:
Naaras on yleensä valpas ja epäluuloinen, ja pitää ympäristöään tarkkaan silmällä pihistely- ja kauppapuuhiaan suorittaessaan. Liikkuvaisena olentona neitonen on tottunut näkemään monenlaisia otuksia, eikä siksi kovin herkästi hätkähdä. Hän viihtyy varsin hyvin yksikseen, mutta ei kaihda seuraa mikäli sattuu sellaista löytämään. Uroksista kulkurineidolla ei ole sen kummempaa mielipidettä; matelijanverensä vuoksi neiti näet näyttää hieman sekä urokselta että naaraalta, eikä kukaan ole häntä tähän mennessä sen vuoksi pahemmin lähennellyt. Heleä ääni tosin paljastaa juttukumppanille heti, kumman sukupuolen edustaja on kyseessä, mutta päältäpäin sitä on vaikea sanoa.
Nomalanga on hyvin kärsivällinen, ja taipuvainen kehittelemään useita toimintasuunnitelmia. Hän on myös melko rohkea, mutta ei rämäpäinen, ja on kovin kiintynyt henkikultaansa. Siksi neiti useammin mieluummin pakenee kuin jää tappelemaan.

Menneisyys :
Nomalangan vanhemmat tulivat aikoinaan kaupunkiin Afrikasta, koska toivoivat löytävänsä toiselta mantereelta paremman elämän. Isä onnistuikin saamaan paikan lihanleikkaamosta, ja äiti pääsi avustamaan erästä vanhaa rouvaa tuon omistamaan kahvilaan. Hiljalleen pariskunnalle kertyi säästöjä, ja he pääsivät muuttamaan ränsistyneestä vuokra-asunnosta pieneen, sievään omakotitaloon kaupungin laidalle.
Pieni, utelias poikanen kuoriutui kovan myrskyn aikaan, mutta säästä huolimatta vanhemmat päättivät heti nimetä tyttärensä Nomalangaksi, joka tarkoitti aurinkoista. Tähän vaikuttivat eniten tytön suuret, uteliaat, ruskeat silmät, joista tuntui loistavan Afrikan suloinen lämpö.
Nomalangan äiti pysytteli pitkään kotona, hoitaen suloista tytärtään, ja joskus kahvilan muorikin piipahti tervehtimässä äitiä ja pienokaista. Isä puolestaan teki pitkiä päiviä lihanleikkaamossa, palaten kotiin iltaisin uupuneena, mutta aina hyväntuulisena. Hän ei voinut olla ärtynyt tai vihainen kauniin puolisonsa ja elämäniloisen tyttärensä seurassa.
Muutaman vuoden onnen jälkeen perheen rauhan rikkoi tulipalo, jonka alkusyy jäi tuntemattomaksi. Kymmenen vuoden ikäinen Nomalanga menetti palossa molemmat vanhempansa, jotka menehtyivät saamiinsa vammoihin matkalla sairaalaan. Tyttö itse säilyi vahingoitta, koska oli samaisena päivänä ollut auttamassa nyt jo kepin kanssa kulkevaa kahvilan vanhusta siivoamisessa. Järkytys oli melkoinen, kun Noma kotiin palatessaan löysikin vain märät, mustat rauniot. Paikalta poistuvilta palomiehiltä hän sai tietää vanhempiensa päätyneen sairaalaan. Tyttö sai kyydin paloautossa, ja elätteli koko matkan mielessään toivoa, vaikka pelkäsikin pahinta. Sairaalassa hän sitten sai kuulla vanhempiensa menehtyneen. Trauma oli niin suuri nuorelle olennolle, ettei hän aluksi osannut edes itkeä, jäi vain istumaan sairaalan aulan tuolille kuin suolapatsaaksi jäykistyneenä.
Nomalanga päätyi orpokotiin, jossa hän ei kuitenkaan viihtynyt lainkaan. Edelleen sisäisen tuskan ja menetyksen kalvamana tyttö karkasi, ja aloitti elämän suuren kaupungin kaduilla ja kujilla. Hän oppi nopeasti varovaiseksi, eikä koskaan luottanut kehenkään. Ruokansakin - lähinnä itse pyydystetyt rotat, pulut ja hiiret - olento oppi syömään raakana.
Ajan myötä suuren kaupungin syrjäisistä kujista ja hylätyistä tönöistä tuli Nomalangalle koti, jonka laisesta hän ei olisi ennen osannut uneksiakaan. Hän löysi kaltaisiaan, elämän päähän potkimia kulkureita, jotka elivät kurjuudestaan huolimatta kohtuullisen hyvää elämää. Nomalanga ihasteli näiden yksilöiden kykyä sopeutua, ja ryhtyi silloin tällöin pihistelemään arvoesineitä milloin mistäkin. Saamansa saaliin hän myi nopeasti pois, osti varoillaan tuoretta ruokaa katukauppiaiden kojuista, ja jakoi sen kulkuriystäviensä kanssa. Tätä naaras ei tosin tehnyt usein, sillä hän pelkäsi aina kiinni jäämisen seurauksia. Myös jengejä Nomalanga vältteli kuin ruttoa, haluten pysytellä omissa oloissaan. Tässä piiloutumisen ja maastoutumisen tanssissa hänelle oli hyötyä lempeän kulkurivaarin ohjeiden mukaan tehdystä karkeasta kangaskaavusta, joka auttoi Nomalangaa piilottamaan korean värityksensä. Kadut olivat naaraan koti, eikä hän oikeastaan enempää kaivannutkaan.