Post by Fangy on Jul 19, 2015 15:33:11 GMT 3
Järjestöön voi liittää hahmonsa ihan vain lähettämällä Fangylle viestiä ja homma on siinä. Liittyminen on kuitenkin ehdottomasti sallittua myös pelin kautta ja on myös suositeltavaa pelaajan itsensä kannalta, mutta pahalla ei katsota sitäkään jos hahmo liittyy ihan vain pelaajien sopimuksen välityksellä. Värväyksestä huolehtii pelin kautta toistaiseksi vain neuvoston jäsenet kun tämä on kuitenkin vasta niin nuori yhteisö. Uuden hahmon voi kuitenkin suoraan liittää järjestöön. Pelaajan niin halutessa, voi hahmolle (myös uudelle) osoittaa suoraan jonkin erikoistehtävän.
INFO:
Toistaiseksi nimetön, pienimuotoinen järjestö toimii entisen yksityisen koulurakennuksen suojissa. Se sai alkunsa mafian päällikön Gus Heuchlerin toimesta tämän kyllästyttyä x-geenisiin anthroihin kohdistuvaan mielivaltaan, mutta aate sai kunnolla tuulta siipiensä alle William Valentinen astuttua kuvioihin pidemmällä elämänkokemuksellaan. Alunperin tarkoituksena oli tavoittaa vain x-geenisiä henkilöitä, joiden kanssa muodostaa periaatteelle tukiranka, mutta järjestön perustajat yhdessä totesivat aatetta kannattavien, kyvyttömien anthrojen olevan jopa tärkeämmässä asemassa tasa-arvon edistämiseksi.
Koulurakennus, joka toimii järjestön eräänlaisena päämajana, ottaa vastaan myös muuta apua tarvitsevia yhteiskunnan "pohjasakkaa" niin kauan kuin nämä eivät ole haitaksi tai vaaraksi muille (mm. murhaajat, nistit). Kodittomille tarjotaan yösija ja entisiä luokkahuonteita valmistellaan edelleen (ja varmasti pitkäänkin) asumista varten.
Järjestö toimii toistaiseksi mahdollisimman salassa, joten koulurakennuksen todellinen toiminta joudutaan peitellä yksityiskoulu-kulissilla. Koulun lisäksi ympäri kaupunkia on myös muita turvapaikkoja jäsenille, kuten muiden jäsenien asunnot, sekä yksityisyrityksien tilat.
Koska järjestö koittaa toimia salassa, siihen liittyminen suoraan voi olla mutkikasta. Voisi kuitenkin uskoa, että valtaosa jäsenistä saavutetaan internetin kautta sille varatulta sivustolta. Paikka on hyvin suojattu ja jokaisen käyttäjän selailutiedot tarkastetaan tarkasti hakkeroimalla mahdollisten uhkien varalta. Tarpeeksi turvallisilta vaikuttaviin käyttäjiin otetaan yhteys, mutta tavallisesti vain tämän oman aloitteen kautta. Sivusto on sallittu sekä x-geenisille, että näiden kannattajille. Rikollisiin x-geenisiin otetaan mahdollisimman nopeasti ja jopa spontaanisti yhteys näiden toiminnan pysäyttämiseksi. Myös liian avoimesti kykyjään käyttävät koitetaan tavoittaa näiden, sekä muiden x-geenisten turvallisuuden edistämiseksi.
TAVOITTEET:
- Edistää x-geenisten oikeuksia ja tasa-arvoa
- Vähentää kykyjen käyttöä rikolliseen toimintaan ja näin ehkäistä ennakkoluulojen syntyminen
- Suojella geenillisiä pääasiassa mafialta, mutta myös muilta vihollisilta
- Tarjota turvallinen asuinympäristö järjestön päämajasta sitä tarvitseville.
- Etsiä itselleen ja muille vahingolliset x-geenin käyttäjät
- Tarjota x-geenilliselle lääkintää ja neuvontaa
- X-geenin tutkiminen vapaaehtoisvoimin
Tavoitteet, jotka eivät ole vielä ajankohtaisia:
- X-geenistä valistaminen, sekä omille, että muulle maailmalle
LISTA JÄSENISTÄ:
Hahmon nimen perässä suluissa mahdollinen erikoistehtävä.
Neuvosto: Gus Jr. Heuchler, William Valentine, X (Varattu)
Kyvylliset jäsenet: Hope Hellmore (Etsijä)
Kyvyttömät tukijäsenet: Nero D'Angelo (Turvallisuusvastaava)
Muut liittolaiset:
LISÄTIEDOT:
Neuvosto:
Ns. järjestön johtohahmojen muodostama kolmihenkinen ryhmä, joka viimekädessä tekee päätökset asioista. Vaikka jokaisella heistä on omat tehtävänsä ja vastuualueensa niin järjestön jäsenet voivat turvautua jokaiseen heistä ja uskoutua pelkäämättä, että heidän asiansa vuotaisi neuvoston ulkopuolelle. Neuvoston jäsenet ovat myös keskenään täysin tasa-arvoisia tehtävän vastuualueista huolimatta.
Gus Jr. Heuchler
Tehtävä: Red Zonen jäsenien ja alaikäisten vastuuhenkilö. Mafian tarkkailu.
Info: Gus on järjestön perustaja. Nuoresta iästään johtuen on väistynyt vapaaehtoisesti enemmän taka-alalle johdossa, vaikka onkin järjestöön liittyvien päätosten teossa varmasti aina mukana.
William Valentine
Tehtävä: Koulun kulissitoiminnan ylläpito ja sen "rehtorina" toimiminen. Järjestön toiminnan salaamisen ylläpito. Raportointi ja kirjanpito.
Info: Williamin suurin vastuu liittyy siihen, miltä koulun toiminta näyttää ulkopuolisten silmin ja toimii myös yleisesti jäsenien virallisena edustajana. On myös toistaiseksi eniten esillä neuvoston jäsenistä.
Jäsenet ja tukijäsenet:
Järjestön suojelukseen ja toimintaan hyväksytyt kyvylliset tai kyvyttömät anthrot, jotka auttavat ja saavat apua tilanteensa mukaan. Jäsenet voidaan nimittää erilaisiin tehtäviin, joita valitessa otetaan näiden henkilökohtaiset vahvuudet huomioon.
Mahdollisia tehtäviä: Etsijät (etsivät pääasiassa potentiaalisia jäsenehdokkaita ja kykyjään rikolliseen toimintaan käyttäviä x-geenisiä), hakkerit (ylläpitävät ja vahtivat järjestön värväyssivuja), neuvottelijat (jäsenien joutuessa pulaan esimerkiksi poliisin tai jengien kanssa, hopeakieliset jäsentoverit ovat korvaamaton apu! Toimivat tarvittaessa esimerkiksi asianajajina tai parhaimmillaan x-geenisten tasa-arvoa ajavina poliitikkoina), lääkärit/muu terveydenhuolto (esimerkiksi x-geenistä johtuvien tapaturmien hoitaminen, mikä olisi julkisella puolella ongelmallisempaa), tukikohdan työntekijät (kokit, siivoojat, vartijat.. Paikka tarvitsee paljon muutakin työvoimaa!) - Ja tietysti voit ehdottaa myös muita työtehtäviä hahmollesi!
Muut liittolaiset:
Muihin liittolaisiin kuuluu pääasiassa henkilöt, jotka tarjoavat järjestölle turvapaikkoja kotoaan tai muita palveluita, esimerkiksi terveys- ja sosiaalihuoltoa. Liittolaiset myös ovat "etsijöille" suuri apu uusien jäsenien löytämiseksi. Liittolaiset voivat myös ohjata sopivia henkilöitä järjestön puoleen.