Post by Rat ki Rani on Jul 31, 2012 15:22:37 GMT 3
(kuva tulee myöhemmin)
"Paniikki on vihollinen."
Nimi: Richard Edward Andrews, alkujaan Dietrich Eduard Hoffner
Kutsumanimi: Dick, Dick Andrews, majuri Andrews
Lempinimet: Moby Dick, Teddy, Didi
Ikä: 57
Sukupuoli: mies
Laji: koira (saksanpaimenkoira)
Perhe: sisar Charlotte Victoria Andrews, vaimo Julianne Gold Andrews, lapset Arthur Edward, Samantha Mercedes, Jason David, Gordon Bernard, Robert Lancelot ja Theodor Maxwell, kasvattilapsi Roger Gabriel Young
Kansallisuus: USA:n
Ammatti: laskuvarjojoukkojen majuri, toimii laskuvarjomiesten kouluttajana; lisäksi johtaa suvun varsin laajaa farmia Amsfordin lähistöllä
Ulkonäkö
Silmät: siniset
Hiukset: vaaleat
Turkki: musta-parkinruskea
Pituus: 183 cm
Paino: ~55 kg (alipainoinen)
Dick on ulkonäöltään ensivilkaisulla epämääräisen iätön hahmo, sillä oljenkeltaiset hiukset ovat luonnostaan hieman laineikkaat ja kastuessaan kihartuvat pehmeästi miehen otsalle ja korville, mikä antaa hänen ulkonäköönsä varsin poikamaisen vaikutelman. Lisäksi hänen tietyissä tilanteissa viljelemä hämmentynyt virnistyksensä vaikuttaa kuuluvan huomattavasti nuoremmalle henkilölle, ja alipainoisuudesta johtuen hänen parrankasvunsa on käytännössä olematonta. Joskus tämä aiheuttaa hämmentäviä tilanteita, mutta yleensä miehen kasvoilta luettavissa oleva elämänkokemus riittää kompensoimaan tilanteen.
Vaikka vuosien karttuessa fysiikan ylläpitäminen tunnetusti vaikeutuu siitä mitä se on ollut nuorempana, on Dick onnistunut pysyttelemään rautaisessa kunnossa. Osittain tämä johtuu miehen taipumuksesta kanavoida kohtaamiensa ristiriitojen tuoma voimattomuus fanaattiseen kuntoiluun, jotta hän pystyisi tuntemaan hallitsevansa edes jotakin osaa elämästään, mikä puolestaan johtaa siihen, että hänen painonsa on pysyvästi normaalin alapuolella. Ja se näkyy, vaikka hän teettääkin vaatteensa moitteettomasti istuviksi.
Hän on alipainoisuudestaan huolimatta jäntevä mies, jolla on laskuvarjosotilaan notkeat liikkeet ja olemuksessa sitä itsetietoista piittaamattomuutta, joka on niin ominaista kaikille niille, jotka ovat tehneet vaaran ammatikseen. Nuorempana hän antoi itsestään hyvinkin korskean vaikutelman, mutta nykyään mies tyytyy näyttämään teräksiseltä käskijältä, joka tietää mitä tahtoo. Tämä ei tosin läheskään aina pidä paikkaansa, mutta kuten tunnettua vaikutelma on jo puoli voittoa, ja on parasta näyttää itsevarmalta jos aikoo saada sen mitä haluaakin saada.
Rakenteeltaan ja väritykseltään mies on silkka saksanpaimenkoira kiilamaisine kuonoineen ja kolmiomaisine korvineen. Turkki on tiivistä ja kiiltävää, väritykseltään enimmäkseen ruskeaa. Päälaella, niskassa ja selkäpuolella turkki on mustaa, kuonon etu- ja alapuolella, kaulassa, rinnassa, vatsassa ja raajojen alaosissa vaaleampaa ruskean sävyä, näiden värialueiden välissä ruskean hieman tummempaa sävyä. Kirsu sekä kämmenissä ja jalkapohjissa olevat anturat ovat ruskeat, silmät syvänsiniset. Miehellä on myös häntä, jossa toistuvat muualla ruumiissa olevan turkin sävyt.
Vaatetuksessaan mies suosii käytännöllisyyttä ja maanläheisiä sävyjä. Usein hänet näkee univormussa, mutta vapaa-aikana hänen päällään on useimmiten jotain vihreää, harmaata, sinistä tai ruskeaa, mahdollisesti jopa näitä kaikkia samaan aikaan, sillä mies suosii ruudullisia paitoja, ja ruutujahan ei tunnetusti saa aikaan vain yhdellä värillä. Vaikka asusteet saattavat toisinaan olla melkoisen kalliita, se näkyy yleensä enemmän laatuna ja kestävyytenä kuin suoranaisena koristeellisuutena.
Luonne
Kun miehesi luottavat sinuun, he ovat valmiita tekemään aivan mitä tahansa sanot. Eritoten silloin, kun paineet ovat suurimmat. Mutta se vaatii jotain myös sinulta. Sinun on osoitettava, että ansaitset heidän luottamuksensa.
Dick Andrews on mies, jota on monesti kutsuttu täysin tunteettomaksi. Totta on, että hän saattaa käyttäytyä täydellisen säälimättömästi. Yhtä totta on, että hän saattaa käyttäytyä hyvin lämpimän ymmärtävästi. Siitä, kumpi näistä puolista on oikea Dick, on väännetty kättä pitkään. Jotkut väittävät jopa, että kumpikin näistä puolista on pelkkää laskelmoitua teatteria. Täydellistä varmuutta onkin vaikea saada, sillä mies pitää tunteensa visusti omana tietonaan. Kenties hän saattaa paljastaa jotakin ehdottomalle lähipiirilleen, mutta nämähän eivät tietenkään juoruile, joten arvoitus säilyy.
Totuus on kuitenkin, että mies ei ole tunteeton sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän on peluri. Toimintatavat on valittava tilanteen mukaisesti, ei sen mukaan mikä kulloinkin sattuisi miellyttämään. Kaikesta huolimatta hänellä on tapana voittaa puolelleen ihmiset joiden kanssa hän toimii tiiviisti, tai ainakin osan heistä, kenties siitä syystä että he huomaavat Dickin näennäisestä kylmyydestään huolimatta välittävän heistä syvästi. Uskollisuus on hänen elämänsä kantava voima. Uskollisuus ystäville, tovereille, aseveljille, perheelle. Erityisesti perheelle.
Perhe onkin hänen elämänsä tärkein asia. Siinä, missä monet miehet haaveilevat villistä poikamiesvapaudesta, ei Dick voisi uneksiakaan elämästä ilman lapsiaan, ja vaikka hän onkin saanut pesueensa ja vaimonsa käytöksen ja valintojen takia kokea useimmiten enemmän tuskaa kuin iloa, hän on valmis nielemään kaiken ja uhraamaan heidän edestään mitä tahansa vain siksi, että kaikesta huolimatta rakastaa heitä. Mies onkin venyttänyt laillisuuden rajoja perheensä tähden useammin kuin kerran.
Hän on kiistattoman älykäs mies, jolla on tapana laatia toimintasuunnitelmat monimutkaisine aikatauluineen päässään niin pitkälle kuin mahdollista ja sitten selostaa ne toisille niin vähin sanoin kuin mahdollista, jolloin saattaa vaatia melkoisia ponnistuksia edes ymmärtää mitä hän oikeastaan tarkoittaa. "Meillä on viisitoista minuuttia aikaa", hän saattaa sanoa, vailla pienintäkään selitystä siitä mitä tuon viidentoista minuutin päästä oikeastaan tapahtuu. Hänen on nimittäin ajoittain varsin vaikea muistaa, etteivät kaikki ajattele samoin ja samoja asioita kuin hän.
Yhtä suuri totuus on se, että Dick on henkisesti varsin epävakaa olento, ja vaikka hän pyrkiikin pitämään julkisivunsa pystyssä ja nielemään tunteensa, hän saattaa täysin äkkiarvaamatta romahtaa, mikä luonnollisesti järkyttää useimpia tapahtuman todistajia. Hän tarvitsee tuekseen jotakin, johon nojata - oli tämä sitten toinen ihminen tai jokin asia, johon hänen pitää keskittyä. Useimmiten henkisenä tukena on toiminut miehen sisar Charlotte tai ajatus lapsista, jotka tarvitsevat isäänsä, mutta yhtä hyvin sellaisena saattaa toimia jokin tärkeä projekti, johon mies voi uhrata kaikki ajatuksensa, tahtonsa ja energiansa.
Menneisyys
Dick syntyi alkujaan varsin vaatimattomiin oloihin. Hänen vanhempansa olivat Saksasta paremman elämän toivossa Amerikkaan muuttaneita siirtolaisia, jotka saivat piankin huomata toiveidensa turhuuden. Unelmat eivät heidän kohdallaan toteutuneet, sillä isä kuoli kuusi kuukautta ennen Dickin syntymää ja äiti, tympääntyneenä jatkuvaan taisteluun toimeentulosta, päätyi riistämään hengen itseltään pojan ollessa seitsemän.
Perheen menettäminen oli järkytys nuorelle miehenalulle, mutta vielä suurempi shokki oli, kun viranomaiset ottivat huoltajatta jääneen lapsen huostaansa, tempaisivat hänet juuriltaan ja sijoittivat täysin vieraaseen paikkaan, jossa ympärillä oli vain tuntemattomia ihmisiä jotka vielä kaiken huipuksi puhuivat täysin väärää kieltä. Sillä vaikka Dick, joka tuohon aikaan oli vielä nimeltään Dietrich, USA:n kansalaisena osasikin englantia, hän oli kuitenkin oppinut äidinkielenään vanhempiensa puhuman saksan.
Tästä seuraavat ajat olivat rankkoja kaiken tutun ja turvallisen menettäneelle ja pakokauhun vallassa olevalle Dickille. Muut lapset kiusasivat arasti käyttäytyvää ja hassulla aksentilla puhuvaa poikaa. Lapset osaavat tunnetusti olla julmia. Dick ei tätä sulattanut vaan karkasi, mutta saatiin kiinni ja sijoitettiin muualle. Ratkaisu ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen, sillä sama kuvio toistui ainoana erotuksenaan se, että poika oli vielä hiukan enemmän kauhuissaan kuin edellisellä kerralla. Kierre oli valmis.
Oltuaan aikansa tyrkittynä paikasta toiseen poika päätyi lopulta vanhan, varakkaan amsfordilaisen perheen, Andrewsien, luo. Alku ei näyttänyt erityisen lupaavalta täälläkään, sillä Dick oli kauhusta jäykkänä jouduttuaan taas uuteen paikkaan. Mutta Andrewseilla oli suunnilleen saman ikäinen tytär, Charlotte, ja kemia näiden kahden välillä toimi välittömästi. Charlotte otti Dickin siipiensä suojaan, ja ongelma oli sillä ratkaistu. Poika oli saanut suojelusenkelin eikä karkaisi enää mihinkään.
Andrewsit adoptoivat hänet ja vaihtoivat saksalaisen Dietrich Eduard -nimen amerikkalaisemmaksi Richard Edwardiksi. Löydettyään nyt turvallisen paikan johon saattoi jäädä aloilleen poika oppi varsin pian myös amsfordilaisen aksentin ja sopeutui uuteen elämänmenoon mainiosti, jopa niin hyvin että adoptiovanhemmat testamenttasivat sukufarmin biologisen tyttärensä lisäksi myös Dickille. He eivät koskaan katuneet sitä että ottivat orvon saksalaispenikan omakseen, eikä Dick heille syytä moiseen katumukseen antanutkaan.
Hän kävi koulunsa ja, kuten niin monet paitsi ennen häntä myös hänen jälkeensä, liittyi armeijaan. Se osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi, sillä miehellä oli paitsi lahjoja myös kykyjä hyödyntää niitä, ja hän eteni urallaan sen suuremmitta vaikeuksitta. Mahdollisuudet rikkaiden Andrewsien perijälle olivat tyystin toisenlaiset kuin köyhälle saksalaispojalle, ja vaikka Dick yhä olikin jälkimmäinen sisimmässään, sitä ei ulospäin voinut aavistaa. Kaikki näytti olevan hyvin. Hän tapasi Anne-nimisen tytön, rakastui, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Elämä hymyili.
Kunnes saapui se syksyinen ilta, jona Dick oli vienyt perheensä hääpäivän kunniaksi ravintolaan. Oli jo myöhä, ulkona pimeää ja sateista. Anne lähti edeltä viemään lapset autoon, kun Dick jäi maksamaan laskua ravintolassa. Kun mies vihdoin pääsi parkkipaikalle, hän löysi ryhmän paikallisia skinejä potkimassa vaimoaan. Hetkeäkään epäröimättä hän ryntäsi pelastamaan perhettään. Mutta huligaaneilla oli ylivoima eikä Dick ollut mikään katutappelija, joten hän jäi nopeasti alakynteen ja menetti lopulta tajuntansa viimeisenä muistikuvanaan tieto siitä, että oli kaatumassa märkään maahan.
Dick heräsi sairaalassa Charlotte vuoteensa vierellä ja sai kuulla, että sekä Anne että lapset olivat menehtyneet selkkauksessa saamiinsa vammoihin, minkä lisäksi hän itse oli menettänyt kykynsä saada lapsia. Tämä kaikki oli murtaa miehen täysin, ja ilman sisartaan hän ei olisi selviytynyt siitä. Charlotte oli ollut hänen tukenaan heidän ensi tapaamisestaan lähtien, ja vaikka moni asia olikin muuttunut, tämä yksi pysyi. Kun Dick sammui kadulle yritettyään hukuttaa surunsa miestä vahvempaan, juuri Charlotte oli se, joka kiskoi hänet suojaan kylmältä. Kun Dick leikkasi epätoivoissaan ranteensa auki peilinsirpaleilla, juuri Charlotte oli se, joka raahasi hänet ensiapuun. Ja kun Dick lähti etsimään lohtua suruunsa strippibaareista ja öisiltä kaduilta, ei kukaan murehtinut hänen puolestaan enempää kuin Charlotte.
Lopulta mies pääsi kuitenkin jaloilleen, ja se tapahtui samalla tavalla kuin mistä romahduskin oli alkanut: rakkaudella. Dick otti ja rakastui vastoin kaikkia järkisyitä kuvankauniiseen prostituoituun, Julianne Goldiin. Myös Julianne rakastui palavasti - Andrewsien suvun mittavaan omaisuuteen nimittäin. Avioliitto solmittiin vastoin kaikkien varoituksia, ja varsin pian Dick saikin huomata ettei hänen nuorikkonsa ollut mikään unelmavaimo. Pikemminkin päinvastoin, sillä Julianne oli riitaisa, halveksi miltei kaikkia ja oli aviollisesti yhtä uskollinen kuin banaanikärpänen. Lyhyesti sanoen, hän siis haavoitti Dickiä verisesti ja toistuvasti. Ja mies oli liian rakastunut tehdäkseen muuta kuin nielläkseen kaiken sisäänsä.
Sydänsurujen hukuttaminen uusiin sydänsuruihin ei ole järin suositeltava resepti, mutta Dickille se antoi uutta ajateltavaa. Ajoittain hän paneutui kaikella tarmollaan töihinsä, mutta hänen mielessään oli muutakin. Lapsirakkaana Dick halusi ympärilleen suuren katraan, mutta itse hän ei voinut enää panna sitä alulle. Julianne oli kuitenkin jo tuonut pesään yhden poikasen, oman tyttärensä edellisestä avioliitostaan jonkun elokuvamiljonäärin kanssa - tosiseikka joka sai tuon tyttären suhtautumaan Andrewseihin varsin halveksuvasti. Mutta samapa tuo. Dick päätti hankkia ympärilleen niin paljon lapsia kuin mahdollista, ja sen hän tekikin. Orpokodit saivat miehestä suoranaisen kanta-asiakkaan.
Pesueen kasvaessa kävi yhä ilmeisemmäksi, ettei Julianne piitannut adoptiolapsista. Pikemminkin päinvastoin, hän jaksaa aina hokea että näistä ei koskaan tulisi mitään, ja että ne moiset lapset ovat arveluttavia jo alusta alkaenkin. Tämä tietysti joka ikinen kerta haavoittaa syvästi itsekin adoptoitua Dickiä, mutta hän sivuuttaa sen kuten niin monta muutakin asiaa ja paneutuu huolehtimaan pesueestaan, joka tosin nyt jo onkin varttunut aikuisikään. Kasvattamisessa onkin ollut melkoinen urakka, eikä operaatio kaiken kaikkiaan ole onnistunutkaan aivan kiitettävästi, sillä osa lapsista on suuntautunut rikollisille poluille aiheuttaen ottoisälleen lisää mieliharmia. Mutta he ovat hänen perheensä yhtä kaikki, ja jos he tarvitsevat apua hän auttaa heitä.
Muuta
"Paniikki on vihollinen."
Nimi: Richard Edward Andrews, alkujaan Dietrich Eduard Hoffner
Kutsumanimi: Dick, Dick Andrews, majuri Andrews
Lempinimet: Moby Dick, Teddy, Didi
Ikä: 57
Sukupuoli: mies
Laji: koira (saksanpaimenkoira)
Perhe: sisar Charlotte Victoria Andrews, vaimo Julianne Gold Andrews, lapset Arthur Edward, Samantha Mercedes, Jason David, Gordon Bernard, Robert Lancelot ja Theodor Maxwell, kasvattilapsi Roger Gabriel Young
Kansallisuus: USA:n
Ammatti: laskuvarjojoukkojen majuri, toimii laskuvarjomiesten kouluttajana; lisäksi johtaa suvun varsin laajaa farmia Amsfordin lähistöllä
Ulkonäkö
Silmät: siniset
Hiukset: vaaleat
Turkki: musta-parkinruskea
Pituus: 183 cm
Paino: ~55 kg (alipainoinen)
Dick on ulkonäöltään ensivilkaisulla epämääräisen iätön hahmo, sillä oljenkeltaiset hiukset ovat luonnostaan hieman laineikkaat ja kastuessaan kihartuvat pehmeästi miehen otsalle ja korville, mikä antaa hänen ulkonäköönsä varsin poikamaisen vaikutelman. Lisäksi hänen tietyissä tilanteissa viljelemä hämmentynyt virnistyksensä vaikuttaa kuuluvan huomattavasti nuoremmalle henkilölle, ja alipainoisuudesta johtuen hänen parrankasvunsa on käytännössä olematonta. Joskus tämä aiheuttaa hämmentäviä tilanteita, mutta yleensä miehen kasvoilta luettavissa oleva elämänkokemus riittää kompensoimaan tilanteen.
Vaikka vuosien karttuessa fysiikan ylläpitäminen tunnetusti vaikeutuu siitä mitä se on ollut nuorempana, on Dick onnistunut pysyttelemään rautaisessa kunnossa. Osittain tämä johtuu miehen taipumuksesta kanavoida kohtaamiensa ristiriitojen tuoma voimattomuus fanaattiseen kuntoiluun, jotta hän pystyisi tuntemaan hallitsevansa edes jotakin osaa elämästään, mikä puolestaan johtaa siihen, että hänen painonsa on pysyvästi normaalin alapuolella. Ja se näkyy, vaikka hän teettääkin vaatteensa moitteettomasti istuviksi.
Hän on alipainoisuudestaan huolimatta jäntevä mies, jolla on laskuvarjosotilaan notkeat liikkeet ja olemuksessa sitä itsetietoista piittaamattomuutta, joka on niin ominaista kaikille niille, jotka ovat tehneet vaaran ammatikseen. Nuorempana hän antoi itsestään hyvinkin korskean vaikutelman, mutta nykyään mies tyytyy näyttämään teräksiseltä käskijältä, joka tietää mitä tahtoo. Tämä ei tosin läheskään aina pidä paikkaansa, mutta kuten tunnettua vaikutelma on jo puoli voittoa, ja on parasta näyttää itsevarmalta jos aikoo saada sen mitä haluaakin saada.
Rakenteeltaan ja väritykseltään mies on silkka saksanpaimenkoira kiilamaisine kuonoineen ja kolmiomaisine korvineen. Turkki on tiivistä ja kiiltävää, väritykseltään enimmäkseen ruskeaa. Päälaella, niskassa ja selkäpuolella turkki on mustaa, kuonon etu- ja alapuolella, kaulassa, rinnassa, vatsassa ja raajojen alaosissa vaaleampaa ruskean sävyä, näiden värialueiden välissä ruskean hieman tummempaa sävyä. Kirsu sekä kämmenissä ja jalkapohjissa olevat anturat ovat ruskeat, silmät syvänsiniset. Miehellä on myös häntä, jossa toistuvat muualla ruumiissa olevan turkin sävyt.
Vaatetuksessaan mies suosii käytännöllisyyttä ja maanläheisiä sävyjä. Usein hänet näkee univormussa, mutta vapaa-aikana hänen päällään on useimmiten jotain vihreää, harmaata, sinistä tai ruskeaa, mahdollisesti jopa näitä kaikkia samaan aikaan, sillä mies suosii ruudullisia paitoja, ja ruutujahan ei tunnetusti saa aikaan vain yhdellä värillä. Vaikka asusteet saattavat toisinaan olla melkoisen kalliita, se näkyy yleensä enemmän laatuna ja kestävyytenä kuin suoranaisena koristeellisuutena.
Luonne
Kun miehesi luottavat sinuun, he ovat valmiita tekemään aivan mitä tahansa sanot. Eritoten silloin, kun paineet ovat suurimmat. Mutta se vaatii jotain myös sinulta. Sinun on osoitettava, että ansaitset heidän luottamuksensa.
Dick Andrews on mies, jota on monesti kutsuttu täysin tunteettomaksi. Totta on, että hän saattaa käyttäytyä täydellisen säälimättömästi. Yhtä totta on, että hän saattaa käyttäytyä hyvin lämpimän ymmärtävästi. Siitä, kumpi näistä puolista on oikea Dick, on väännetty kättä pitkään. Jotkut väittävät jopa, että kumpikin näistä puolista on pelkkää laskelmoitua teatteria. Täydellistä varmuutta onkin vaikea saada, sillä mies pitää tunteensa visusti omana tietonaan. Kenties hän saattaa paljastaa jotakin ehdottomalle lähipiirilleen, mutta nämähän eivät tietenkään juoruile, joten arvoitus säilyy.
Totuus on kuitenkin, että mies ei ole tunteeton sanan varsinaisessa merkityksessä. Hän on peluri. Toimintatavat on valittava tilanteen mukaisesti, ei sen mukaan mikä kulloinkin sattuisi miellyttämään. Kaikesta huolimatta hänellä on tapana voittaa puolelleen ihmiset joiden kanssa hän toimii tiiviisti, tai ainakin osan heistä, kenties siitä syystä että he huomaavat Dickin näennäisestä kylmyydestään huolimatta välittävän heistä syvästi. Uskollisuus on hänen elämänsä kantava voima. Uskollisuus ystäville, tovereille, aseveljille, perheelle. Erityisesti perheelle.
Perhe onkin hänen elämänsä tärkein asia. Siinä, missä monet miehet haaveilevat villistä poikamiesvapaudesta, ei Dick voisi uneksiakaan elämästä ilman lapsiaan, ja vaikka hän onkin saanut pesueensa ja vaimonsa käytöksen ja valintojen takia kokea useimmiten enemmän tuskaa kuin iloa, hän on valmis nielemään kaiken ja uhraamaan heidän edestään mitä tahansa vain siksi, että kaikesta huolimatta rakastaa heitä. Mies onkin venyttänyt laillisuuden rajoja perheensä tähden useammin kuin kerran.
Hän on kiistattoman älykäs mies, jolla on tapana laatia toimintasuunnitelmat monimutkaisine aikatauluineen päässään niin pitkälle kuin mahdollista ja sitten selostaa ne toisille niin vähin sanoin kuin mahdollista, jolloin saattaa vaatia melkoisia ponnistuksia edes ymmärtää mitä hän oikeastaan tarkoittaa. "Meillä on viisitoista minuuttia aikaa", hän saattaa sanoa, vailla pienintäkään selitystä siitä mitä tuon viidentoista minuutin päästä oikeastaan tapahtuu. Hänen on nimittäin ajoittain varsin vaikea muistaa, etteivät kaikki ajattele samoin ja samoja asioita kuin hän.
Yhtä suuri totuus on se, että Dick on henkisesti varsin epävakaa olento, ja vaikka hän pyrkiikin pitämään julkisivunsa pystyssä ja nielemään tunteensa, hän saattaa täysin äkkiarvaamatta romahtaa, mikä luonnollisesti järkyttää useimpia tapahtuman todistajia. Hän tarvitsee tuekseen jotakin, johon nojata - oli tämä sitten toinen ihminen tai jokin asia, johon hänen pitää keskittyä. Useimmiten henkisenä tukena on toiminut miehen sisar Charlotte tai ajatus lapsista, jotka tarvitsevat isäänsä, mutta yhtä hyvin sellaisena saattaa toimia jokin tärkeä projekti, johon mies voi uhrata kaikki ajatuksensa, tahtonsa ja energiansa.
Menneisyys
Dick syntyi alkujaan varsin vaatimattomiin oloihin. Hänen vanhempansa olivat Saksasta paremman elämän toivossa Amerikkaan muuttaneita siirtolaisia, jotka saivat piankin huomata toiveidensa turhuuden. Unelmat eivät heidän kohdallaan toteutuneet, sillä isä kuoli kuusi kuukautta ennen Dickin syntymää ja äiti, tympääntyneenä jatkuvaan taisteluun toimeentulosta, päätyi riistämään hengen itseltään pojan ollessa seitsemän.
Perheen menettäminen oli järkytys nuorelle miehenalulle, mutta vielä suurempi shokki oli, kun viranomaiset ottivat huoltajatta jääneen lapsen huostaansa, tempaisivat hänet juuriltaan ja sijoittivat täysin vieraaseen paikkaan, jossa ympärillä oli vain tuntemattomia ihmisiä jotka vielä kaiken huipuksi puhuivat täysin väärää kieltä. Sillä vaikka Dick, joka tuohon aikaan oli vielä nimeltään Dietrich, USA:n kansalaisena osasikin englantia, hän oli kuitenkin oppinut äidinkielenään vanhempiensa puhuman saksan.
Tästä seuraavat ajat olivat rankkoja kaiken tutun ja turvallisen menettäneelle ja pakokauhun vallassa olevalle Dickille. Muut lapset kiusasivat arasti käyttäytyvää ja hassulla aksentilla puhuvaa poikaa. Lapset osaavat tunnetusti olla julmia. Dick ei tätä sulattanut vaan karkasi, mutta saatiin kiinni ja sijoitettiin muualle. Ratkaisu ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen, sillä sama kuvio toistui ainoana erotuksenaan se, että poika oli vielä hiukan enemmän kauhuissaan kuin edellisellä kerralla. Kierre oli valmis.
Oltuaan aikansa tyrkittynä paikasta toiseen poika päätyi lopulta vanhan, varakkaan amsfordilaisen perheen, Andrewsien, luo. Alku ei näyttänyt erityisen lupaavalta täälläkään, sillä Dick oli kauhusta jäykkänä jouduttuaan taas uuteen paikkaan. Mutta Andrewseilla oli suunnilleen saman ikäinen tytär, Charlotte, ja kemia näiden kahden välillä toimi välittömästi. Charlotte otti Dickin siipiensä suojaan, ja ongelma oli sillä ratkaistu. Poika oli saanut suojelusenkelin eikä karkaisi enää mihinkään.
Andrewsit adoptoivat hänet ja vaihtoivat saksalaisen Dietrich Eduard -nimen amerikkalaisemmaksi Richard Edwardiksi. Löydettyään nyt turvallisen paikan johon saattoi jäädä aloilleen poika oppi varsin pian myös amsfordilaisen aksentin ja sopeutui uuteen elämänmenoon mainiosti, jopa niin hyvin että adoptiovanhemmat testamenttasivat sukufarmin biologisen tyttärensä lisäksi myös Dickille. He eivät koskaan katuneet sitä että ottivat orvon saksalaispenikan omakseen, eikä Dick heille syytä moiseen katumukseen antanutkaan.
Hän kävi koulunsa ja, kuten niin monet paitsi ennen häntä myös hänen jälkeensä, liittyi armeijaan. Se osoittautuikin oikeaksi ratkaisuksi, sillä miehellä oli paitsi lahjoja myös kykyjä hyödyntää niitä, ja hän eteni urallaan sen suuremmitta vaikeuksitta. Mahdollisuudet rikkaiden Andrewsien perijälle olivat tyystin toisenlaiset kuin köyhälle saksalaispojalle, ja vaikka Dick yhä olikin jälkimmäinen sisimmässään, sitä ei ulospäin voinut aavistaa. Kaikki näytti olevan hyvin. Hän tapasi Anne-nimisen tytön, rakastui, meni naimisiin ja sai kaksi lasta. Elämä hymyili.
Kunnes saapui se syksyinen ilta, jona Dick oli vienyt perheensä hääpäivän kunniaksi ravintolaan. Oli jo myöhä, ulkona pimeää ja sateista. Anne lähti edeltä viemään lapset autoon, kun Dick jäi maksamaan laskua ravintolassa. Kun mies vihdoin pääsi parkkipaikalle, hän löysi ryhmän paikallisia skinejä potkimassa vaimoaan. Hetkeäkään epäröimättä hän ryntäsi pelastamaan perhettään. Mutta huligaaneilla oli ylivoima eikä Dick ollut mikään katutappelija, joten hän jäi nopeasti alakynteen ja menetti lopulta tajuntansa viimeisenä muistikuvanaan tieto siitä, että oli kaatumassa märkään maahan.
Dick heräsi sairaalassa Charlotte vuoteensa vierellä ja sai kuulla, että sekä Anne että lapset olivat menehtyneet selkkauksessa saamiinsa vammoihin, minkä lisäksi hän itse oli menettänyt kykynsä saada lapsia. Tämä kaikki oli murtaa miehen täysin, ja ilman sisartaan hän ei olisi selviytynyt siitä. Charlotte oli ollut hänen tukenaan heidän ensi tapaamisestaan lähtien, ja vaikka moni asia olikin muuttunut, tämä yksi pysyi. Kun Dick sammui kadulle yritettyään hukuttaa surunsa miestä vahvempaan, juuri Charlotte oli se, joka kiskoi hänet suojaan kylmältä. Kun Dick leikkasi epätoivoissaan ranteensa auki peilinsirpaleilla, juuri Charlotte oli se, joka raahasi hänet ensiapuun. Ja kun Dick lähti etsimään lohtua suruunsa strippibaareista ja öisiltä kaduilta, ei kukaan murehtinut hänen puolestaan enempää kuin Charlotte.
Lopulta mies pääsi kuitenkin jaloilleen, ja se tapahtui samalla tavalla kuin mistä romahduskin oli alkanut: rakkaudella. Dick otti ja rakastui vastoin kaikkia järkisyitä kuvankauniiseen prostituoituun, Julianne Goldiin. Myös Julianne rakastui palavasti - Andrewsien suvun mittavaan omaisuuteen nimittäin. Avioliitto solmittiin vastoin kaikkien varoituksia, ja varsin pian Dick saikin huomata ettei hänen nuorikkonsa ollut mikään unelmavaimo. Pikemminkin päinvastoin, sillä Julianne oli riitaisa, halveksi miltei kaikkia ja oli aviollisesti yhtä uskollinen kuin banaanikärpänen. Lyhyesti sanoen, hän siis haavoitti Dickiä verisesti ja toistuvasti. Ja mies oli liian rakastunut tehdäkseen muuta kuin nielläkseen kaiken sisäänsä.
Sydänsurujen hukuttaminen uusiin sydänsuruihin ei ole järin suositeltava resepti, mutta Dickille se antoi uutta ajateltavaa. Ajoittain hän paneutui kaikella tarmollaan töihinsä, mutta hänen mielessään oli muutakin. Lapsirakkaana Dick halusi ympärilleen suuren katraan, mutta itse hän ei voinut enää panna sitä alulle. Julianne oli kuitenkin jo tuonut pesään yhden poikasen, oman tyttärensä edellisestä avioliitostaan jonkun elokuvamiljonäärin kanssa - tosiseikka joka sai tuon tyttären suhtautumaan Andrewseihin varsin halveksuvasti. Mutta samapa tuo. Dick päätti hankkia ympärilleen niin paljon lapsia kuin mahdollista, ja sen hän tekikin. Orpokodit saivat miehestä suoranaisen kanta-asiakkaan.
Pesueen kasvaessa kävi yhä ilmeisemmäksi, ettei Julianne piitannut adoptiolapsista. Pikemminkin päinvastoin, hän jaksaa aina hokea että näistä ei koskaan tulisi mitään, ja että ne moiset lapset ovat arveluttavia jo alusta alkaenkin. Tämä tietysti joka ikinen kerta haavoittaa syvästi itsekin adoptoitua Dickiä, mutta hän sivuuttaa sen kuten niin monta muutakin asiaa ja paneutuu huolehtimaan pesueestaan, joka tosin nyt jo onkin varttunut aikuisikään. Kasvattamisessa onkin ollut melkoinen urakka, eikä operaatio kaiken kaikkiaan ole onnistunutkaan aivan kiitettävästi, sillä osa lapsista on suuntautunut rikollisille poluille aiheuttaen ottoisälleen lisää mieliharmia. Mutta he ovat hänen perheensä yhtä kaikki, ja jos he tarvitsevat apua hän auttaa heitä.
Muuta
- Kutsuu sisartaan Charlieksi.
- Erinomainen ampuja, mutta ei ole koskaan oppinut päteväksi lähitaistelijaksi. On koko ikänsä jäänyt nyrkkitappeluissa ja muissa vastaavissa kakkoseksi.
- Pelkää hevosia, mutta ratsastaa siitä huolimatta silloin tällöin. Perhe omistaa lukuisia hevosia.
- Harrasti aiemmin purjehdusta, mutta vahingoittunut jalka vaikeuttaa veneessä liikkumista. Nykyään harrastaa lähinnä satunnaisesti metsästystä.
- Omistaa lukuisia metsästyskoiria, henkilökohtainen suosikki 7-vuotias villakoirapointteri Werner.
- Puhuu sujuvasti englantia, saksaa ja ranskaa, ja lisäksi muutaman sanan italiaa ja venäjää, mutta todellakin vain muutaman sanan.
- Alkaa kiihdyksissään puhua englantia saksalaisella korostuksella ja suurissa tunnekuohuissa perätikin äidinkieltään saksaa.
