Post by Deleted on Dec 26, 2015 22:07:49 GMT 3
Nimi – Lee Zhao
Ikä – 26, s. 30. maaliskuuta
Horoskooppi – Oinas
Sukupuoli – Mies
Seksuaalisuus – Pan
Romanttisuus – Demiromanttinen
Uskonto – Ei varsinaisesti uskovainen, eniten kuitenkin elämänfilosofialtaan löytää yhtäläisyyksiä buddhalaisuudesta, vaikka ammatti sotiikin hieman sen arvoja vastaan
Laji – Koira, hollanninpaimenkoira
Kansalaisuus – Yhdysvallat. Suku on alkujaan kotoisin Hong Kongista, mutta Lee on syntynyt Amerikassa.
Kielet – Englanti, kiina
Ammatti – Freelancer, palkkamurhaaja, joka ei ole kenenkään omistuksessa. Tekee myös kaikkea sekalaista hommaa, kunhan siitä maksetaan (voi esimerkiksi lavastaa jonkun syylliseksi johonkin, kiduttaa, kuulustella, murtautua pankkiin…melkein mitä tahansa, pientäkin). Osaa myös rakentaa pommeja. Ihan joka keikkaa ei kuitenkaan suostu ottamaan vastaan.
Ääninäyttelijä – So Ji Sub
Teema – Phantom Power Music – Overpowered
Asumismuoto – Asuu keskustan laidalla, Amsfordin satama-alueella pääasiassa tyhjillään olevan tehdasrakennuksen yläkerrassa olevassa isohkossa, kunnostetussa loft-tyyppisessä asunnossa, jonka omaan sisäänkäyntiin johtaa rakennuksen päädystä löytyvät kierreportaat. Kooltaan asunto on isohkon kaksion luokkaa. Varsinaisia erillisiä huoneita ei ole muita kuin kylpyhuone. Keittiö on samaa tilaa olohuoneen kuin makuuhuoneenkin kanssa, tiloja on vain eritelty mm. sohvan ja sermin avulla. Harva tietää missä Lee asuu, ellei tuo ole sitä itse kertonut. Sitä Lee harvoin tekee.
Ulkonäkö
Pituus/paino – 178 cm/69kg
Rakenne: Lee ei ole erityisen pitkä mieheksi, mutta jäntevyyttä ja lihaksia löytyy jonkin verran kuntoilun ansiosta. Runko on varsin sopusuhtainen, mutta näkyvimmät lihakset ovat käsissä. Tätä voisi sanoa keskivoimakkaaksi ja kestäväksi. Kuono-osa on hieman kalloa pidempi, eikä otsapenger ole kovinkaan suuri. Korvat ovat korkeahkolle kiinnittyneet ja pystyt. Häntä on pitkäkarvainen ja yleensä hieman ylöspäin kiertynyt. Jalkojen rakenne on ihmismäinen.
Väritys: Brindle, kastanjanruskea mustilla raidoilla. Kuono, korvien päät sekä raajat kyynärpäähän ja polviin asti mustat. Musta maski yltää silmien väliin ja ns. kulmakarvoihin asti tehden silmäkulmiin kuunsirppimäiset kuviot. Suupielissä on mustat pilkut kuonon molemmin puolin. Kynnet harmaat.
Silmät: Tummat, luumunväriset.
Kirsu: Graniitinharmaa.
Karva: Suoraa, jokseenkin karkeaa, ihonmyötäistä. Karva on pisimmillään hännässä. Päässä vaalea kuparinruskea harja, joka yltää niskaan asti.
Muuta: Pitää korvia usein ”luimussa”, mikä antaa tästä usein hieman epäluuloisen kuvan. Alavatsassa arpi nuorempana saadusta veitsenjättämästä jäljestä.
Vaatetus – Arvostaa useimmiten yksinkertaisuutta, käytännöllisyyttä ja mukavuutta. Perusvärit musta, harmaa sekä oliivinvihreä ja viininpunainen ovat ehkä kaikkein useimmiten Leen käyttämät värit. Reisitaskuhousut tai mustat kapeat farkut käyvät housuiksi. Paidoissa on enemmän variaatiota, muun muassa perus t-paitoja, hihattomia, ns. vaarinpaitoja, rentoja kauluspaitoja sekä huppareita. Takkina usein jotakin mustaa; nahkatakki tai kangastakki. Toisinaan, erityisesti talvella, suosii kerrospukeutumista. Urheillessa asiaan kuuluvat varusteet.
Asusteet – Ei juuri käytä koruja, ellei niillä ole suurempaa merkitystä. Taskuissa mukana lompakko, puhelin, linkkuveitsi, sytkäri ja tupakkaa. Joskus käyttää tummia huiveja kaulan tai kuonon ympärillä.
Luonne
Ekstrovertti --------------------------------*--------Introvertti
Käytännöllinen--------*--------------------------------Intuitiivinen
Ajattelija -----*-----------------------------------Tuntija
Impulsiivinen --------*--------------------------------Harkitsija
Vaikka Lee onkin palkkamurhaaja, ei se ehkä ensimmäisenä tulisi vastaantulijalle mieleen. Ensivaikutelma nuoresta miehestä antaa pahimmillaan vakavan ja tympeän vaikutelman. Perusilmekin vihjaa lähinnä sitä, että Lee olisi ärtynyt hapannaama – joka tosin saattaa herkimmissä aiheuttaa lievää pelkoa.
Ulkokuori tai ammatti ei kuitenkaan kerro paljoakaan tämän paimenkoiran todellisesta luonteesta. Lee on lähinnä tosiasioissa pitäytyvä, loogisempi ajattelija ja mietiskelijä, joka kuitenkin on jäänyt jossain määrin koukkuun palkkamurhaajan työnsä aikaansaamiin adrenaliinipiikkeihin. ”Työn” tuoma jännitys, riippumattomuus muista sekä itsenäisyys ovatkin sen parhaita puolia. Lee ei niinkään välitä lopputuloksesta, vaan siihen johtavasta suunnittelusta, odottamisesta ja parhaaseen hetkeen tarttumisesta. Miehelle ei tule enää yllätyksenä työpäivät jotka ovat saattaneet venyä kellon ympäri ilman että tehokkuus tai työn mielekkyys kärsii.
Yleensä Lee pitää huolen siitä, että hän pysyy itse täysin päätösvallassa siitä, minkälaisen työsopimuksen hän suostuu ottamaan. Ketä tahansa hän ei suostu murhaamaan; Leelläkin on omat moraalinsa ja useimmiten hän ei viattomiin suostu kajoamaan. Leessä piileekin vaitonainen Robin Hood, joka ei pahemmin välitä säännöistä ja laeista, mikäli asiat sopivat hänen omiin periaatteisiinsa. Korruptoituneiden poliitikkojen päästäminen pois päiviltä ei siis tuota ongelmia.
Kovan kuoren alla Leessä onkin tietynlaista uteliaisuutta ja seikkailunhalua, joka harvoin kuitenkaan yltää muihin kanssaeläjiin asti. Lee elää paljon omassa päässään ilman ylimääräisiä kontakteja muihin. Varsinaisesti mies ei edes kaipaa sosiaalisia tilanteita, vaan mieluummin vetäytyy niistä, joissa interaktiivinen kanssakäyminen muiden kanssa olisi välttämätöntä. Tästä huolimatta Lee viihtyy parhaiten suuressa kaupungissa jossa on paljon vilinää ja häiriötekijöitä ympärillä.
Lee on omalla tavallaan oikeudenmukainen introvertti, mutta muiden mielestä helposti irrallinen kyynikko jonka tunteista on vaikea ottaa selvää. Edes mies itse ei useinkaan ymmärrä omia tunteitaan kuunnellessaan enemmän vain päätään sydämensä tai tunteidensa sijaan. Hän on usein rehellinen siinä mitä suustaan päästää, vaikka osaa vaarallisemmissa tilanteissa pitää suunsa kiinni.
Helposti ei Leehen tämän vetäytyneisyydestä johtuen tutustu, joten useimmilta jää täysin pimentoon miehen inhimillisempi puoli, joka kykenee myös ystävyyssuhteisiin ja ehkä enempäänkin, mikäli vahva tunneside pääsee latautumaan. Harvoille käy ilmi, ettei Lee oikeastaan ole sen epänormaalimpi nuorukainen kuin moni muukaan, vaikka ”harrastuksista” voidaankin olla montaa mieltä.
Ihan jokainen eikä edes joka toinen tuskin koskaan tulee ymmärtämään mitä herran päässä liikkuu. Mutta mikäli ei tämän ammatista tiedä, tuskin nimittäisi tätä psykopaatiksikaan. Se hän ei kuitenkaan ole, sillä kaikki mitä Lee on elämänsä aikanaan tehnyt, tappanut ja tuhonnut, on tietysti jättänyt myös jälkensä. Sitä pahaa oloa Lee yrittää kuitenkin kaikin tavoin sulkea jonnekin päänsä syvimpiin koloihin. Kaikesta huolimatta mies on siinä mielessä kylmäverinen, ettei hän ole kaikesta karusta eletystä elämästä huolimatta menettänyt itseään sen syövereihin – ainakaan vielä.
Historia
Elämänsä aikana Lee on ehtinyt asua nuoresta iästään huolimatta jo monessakin paikassa. Hänen perheensä ja sukunsa on alun perin kotoisin Hong Kongista, josta tämän vanhemmat muuttivat Amerikkaan juuri ennen toisen poikansa syntymää. Amerikassa perhe asettui ensin Virginian osavaltioon, jossa ensimmäiset vuotensa elelivätkin varsin normaalia elämää. Leen perheeseen kuuluivat isä ja äiti, sekä pari vuotta vanhempi veli, Delun Zhao, ja heidän isovanhempansa. Osa sukua oli jo aiemmin muuttanut Amerikkaan uuden, paremman elämän perässä.
Lapsuusvuosistaan Lee ei muista mitään erityisen epänormaalia, joskin heidän perheensä oli aina ollut osana kiinalaista triadia, eivätkä yleiset kasvatusmetodit olleet ehkä sieltä lempeimmästä päästä. Leen ja Delunin kasvaessa vanhemmiksi, alkoi tämä tulla selvemmäksi. Delun ajautui teinivuosinaan mukaan triadin kuvioihin. Leen ollessa 16-vuotias, kävi kuitenkin selväksi että Delun oli vaihtanut puolta korealaistaustaiseen mafiaan. Vaikka Lee otti asian raskaasti, otti perheen pää, heidän isänsä asian huonommin. Delun oli kääntänyt selkänsä heille.
Triadiin kuuluminen tuli myös Leelle ikään kuin verenperintönä, ja 18-vuotiaana hänen veljensä kadottua perhekuvioista täysin, oli suurin osa näistä tavoista jo Leellekin tuttua. Korealaisen mafian ja kiinalaisen triadin välit kiristyivät kiristymistään. Leen isä, Feng Zhao, oli triadin yhden pienemmän jaoston johtoasemassa, ja tuhoa kiinalaisen ja korealaisen rikollisliigan välillä oli saatu jo aikaan. Riitaa ja vihaa oli kylvetty molemmin puolin, eikä Delun helpottanut asioita. Tässä vaiheessa Lee itse toimi vasta vähäpätöisemmissä ansioissa, joskin eräs hänelle hieman läheisempi ystävä oli Leen pyynnöstä alkanut opettaa tälle yhtä jos toista.
Puolentoista vuoden sisään vihan liekit alkoivat kuitenkin jo loimuta kuumasti ja savuisesti. Leen ollessa vajaa kaksikymmenvuotias, joutui heidän ryhmänsä väijytykseen mafian toimesta johon hänen veljensäkin kuului. Heidän puolet pienempi joukkionsa oli saarrettu, eikä luodeilta tai veitsenterältä ollut helppo välttyä. Lee ei voinut uskoa silmiään nähdessään veljensä kylmäverisesti ampuvan heidän isänsä. Hän oli raivoissaan, mutta taistelun tiimellyksessä sai itsekin veitsestä alavatsaansa. Kun suurimmat uhat oli korealaisten puolesta tuhottu, oli tehtävä heidän osaltaan suoritettu. Lee oli kuitenkin raivoissaan, ja tuo hyökkäsi häijysti naureskelevan veljensä kimppuun, jättäen tuolle luodinjäljen olkapäähän omasta vuotavasta haavastaan huolimatta. Jostain syystä hänen veljensä ei kuitenkaan jäänyt kostamaan Leelle enempää, vaan jätti tuon yhtenä kolmesta ainoasta eloonjääneestä vuotamaan kuiviin.
Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan Lee selvisi kokemusta varsin pienillä fyysisillä haavoilla. Isän menetys ja veljen välinpitämättömyys omaa perhettään kohtaan jätti pahemmat arvet. Jäljellä oli enää Lee ja tämän äiti, joka oli yrittänyt mahdollisuuksiensa mukaan pysyä mahdollisimman irrallaan koko triadin toiminnasta. Aikaa kului muutamia kuukausia, kun Lee suunnitteli kostavansa veljensä teot. Nuorukainen vaatii ystäväänsä ja muita läheisempiä jäseniä opettamaan hänelle kaikkea, josta olisi voinut olla hyötyä. Vuodessa Lee oli ansainnut paikkansa mukana vaativammissa tehtävissä, joista erilaisten aseiden käyttö sekä erilaiset itsepuolustuslajit veivät mukanaan.
Vasta kuukausien päästä Lee päätti kokeilla onneaan veljensä kohtaamisessa; ensin viikkoja tuon liikkeitä seuraamalla ja vakoilemalla jokaista paikkaa jossa Delun vieraili, kunnes viimein koitti talvinen myöhäisilta. Delun oli viimein yksin syrjempänä muista, antaen Leelle mahdollisuuden uhmata veljeään. Jotain samaa veljeksissä täytyi olla, sillä kumpikaan ei lopulta kaihtanut veristä tappelua, joka lopulta päättyi Delunin kohtaloksi. Lee ampui tämän ensimmäisellä omalla aseellaan, veri noroina valuen kasvoillaan, veljensä pahaenteisesti virnuilevia kasvoja tuijottaen. Vasta jälkeenpäin Lee on pysähtynyt miettimään tekoaan, jota ei vieläkään osaa katua.
Seuraavan vuoden aikana Lee kohosi tekonsa takia asemassaan hieman korkeammalle. Hänen äitinsä kuitenkin sairastui syöpään vain muutamia kuukausia myöhemmin, ja jonka sairaus vei mukanaan seuraavan seitsemän kuukauden aikana. Menetettyään äitinsä Lee pysähtyi miettimään elämäänsä, ja tietäessään että korealaismafia saattaisi kostaa takaisin Delunin kuoleman hetkenä minä hyvänsä, hän päätti pakata laukkunsa ja matkustaa hetkeksi takaisin Aasiaan. Tästä johtuen myös triadi johon hän alun perin kuului, saattaa kantaa hänelle kaunaa lähtemisestä.
Matkallaan eri Aasian maissa – jota varsin muhkea perintö rahoitti – Lee pysähtyi muutamissa eri kaupungeissa opettelemassa uusia taitoja. Itsepuolustuslajeista muun muassa Krav Maga pinttyi syvälle miehen mieleen. Jostain syystä hän vietti aikaansa myös hetken munkkiluostarissa, vaikka ei varsinaisesti henkinen ihminen olekaan. Siellä vietetty aika toi jostain syystä hieman selkeyttä hänen mieleensä. Noiden muutaman kuukauden jälkeen Lee asettui Shanghaihin, Kiinaan, ja aloitti työnsä freelancerina, joka suostui rahasta tekemään jos jonkinlaista likaista puuhaa.
Lähes kuuden kuukauden jälkeen, Lee päätti kuitenkin palata Amerikkaan. Jokin hänessä kaipasi sitä samaa synkkää tunnelmaa mihin hän oli kotonaan tottunut. Tällä kertaa Lee päätyi kuitenkin Pennsylvaniaan: Amsfordiin, jossa hän on nyt viimeiset kolmisen vuotta rakentanut hiljalleen uraansa palkkamurhaajana ja monen muun keikkatyön lomassa.
Suhteet
Isä – Feng Zhao, kuollut
Äiti – Mei Zhao, kuollut
Isoveli – Delun Zhao, kuollut
Ystävät –
Vihamiehet –
Työnantajat –
Neutraalit –
Muuta
- Polttaa silloin tällöin tupakkaa
- Alkoholiin koskee vain satunnaisesti ja huumeita ei ole koskaan käyttänyt
- Kiinnostunut tekniikasta ja välillä mielellään omaksi ilokseen puuhailee omien pikku projektiensa kanssa (mm. erilaiset kortinlukijat, pienet pommit…)
- Pitää yleisesti ottaen enemmän eläimistä kuin muista anthroista
- Ei oikein ymmärrä smalltalkin päälle
- Lukee mielellään, tosin kallistuu enemmän elämänkertoihin, tieto-, dekkari- ja scifikirjallisuuteen
- Kulkee yleensä moottoripyörällään, 2012 Yamaha FZ1:llään
- Ei ole koskaan ollut vakavassa suhteessa, mutta seksuaalisesti ei ole kokematon
- Näkee välillä painajaisia kaikista tekemistään asioista, ja nukkuu samasta syystä joskus pitkiäkin jaksoja todella huonosti
- Osaa joitakin taistelulajeja ainakin alkeiden verran, Krav Magan taitaa kuitenkin varsin kiitettävästi
- Vanhemmiltaan perintönä ihan mukava pesämuna