Post by Rat ki Rani on Jan 1, 2016 17:26:12 GMT 3
(kuva tulee myöhemmin)
"Miksi minä saan kaikki idiootit riesakseni?"
Nimi: Kevin Spencer Caine
Kutsumanimi: Spencer, Spencer Caine
Lempinimet: Kev, Winnie, Dancer
Ikä: 29
Sukupuoli: mies
Laji: floridankalkkaro-silmälasikäärme
Perhe: äiti Sonya Jessica Caine, isä Kenneth Norman Caine, sisar (sisarpuoli äidin puolelta) Ruby Katlyn Caine
Kansallisuus: USA:n
Ammatti: lakimies, etsii lakiasiaintoimistoa josta voisi saada osakkuuden
Asunto: asuu toistaiseksi erinäisissä keskikastin hotelleissa, vaihtaa residenssiään tarpeen mukaan.
Ulkonäkö
Silmät: oliivinvihreät
Hiukset: ei hiuksia (suomunahka)
Väritys: ruskea-harmaa-musta-valkoinen-kellertävä
Pituus: 172 cm
Paino: ~60 kg
Päällisin puolin katsottuna Spencer on täysiverinen floridankalkkarokäärme: se osa mikä miehestä näkyy tämän esiintyessä normivaatteissa ei millään muotoa viittaa mihinkään muuhun. Miehen ruumiinrakenne ja ulkonäkö ovat selvästi käärmeen; nahan kuviointi ja hännästä löytyvä kalistin viittaavat selkeästi floridankalkkaroon. Raajat tosin ovat matelijamaiset ja vahvakyntiset, mutta enemmän jäntevät kuin lihaksikkaat, ja niiden suomupinnasta löytyy tismalleen sama, timanttimainen floridankalkkaron kuviointi. Oliivinvihreät silmät ovat myös käärmemäiset kapeine pupilleineen, samoin käärmeeseen viittaa kaksihaarainen kieli joka herkästi ilmaantuu lipomaan ilmaa miehen ollessa hermostunut.
Kaikki miehessä on käärmettä... ja käärmehän hän onkin, joskaan ei täydellisesti floridankalkkarokäärme. Äidin silmälasikäärmeperimästä ainoat nähtävissä olevat havainnot ovat kuitenkin kobran kylkilevennykset, jotka tässä tapauksessa ilmenevät liito-oravamaisena poimuna joka lähtee olkavarren puolivälistä ja kapenee pyöreästi vyötärölle, sekä lapaluiden ja mainitun levikkeen yli kulkeva silmälasikäärmeen silmälasikuvio. Tämänkin kuvion kohdalta, tai pitäisikö sanoa alta, kuitenkin kulkee mainittu floridankalkkaron timanttikuvio himmentymättömänä, jatkuvana nauhana.
Vielä ennen loukkaantumista miehen tunteneet olisivat kuvanneet häntä urheilulliseksi ilmestykseksi; ne noista vanhoista tutuista, jotka tapaisivat hänet nyt, luultavasti hämmästyisivät näkemästään. Käärme ei edelleenkään ole lihonut, ja lihaskuntoharjoitteita hän tekee säännöllisesti, mutta urheilijan jäntevyys on kadonnut. Ilmeisistä syistä: miehen lantio ja lanneranka ovat vaurioituneet, kenties pysyvästi. Tästä seuraa, että liikkuminen on varsin kivulloista, ja suuremmassa määrässä myös varsin hankalaa, siitä huolimatta että mies käyttää kyynärsauvoja apunaan. Tosin sisätiloissa ja yhdessä huoneessa liikkuessaan hän saattaa selvitä myös ottamalla tukea huonekaluista... olettaen, että ne on sijoiteltu oikein.
Ei pidä kuitenkaan luulla, että miehen urheilijarefleksit olisivat kadonneet mihinkään. Hän saattaa, käärmemäiseen tapaan, tosin viettää pitkiä aikoja paikallaan, käytännössä liikkumatta; liikkeellelähdöt ovat kuitenkin tämän jälkeen yleensä nopeita ja täysin ennalta-arvaamattomia, helposti säikäyttäen tottumattoman sivustakatsojan. Yleisesti ottaen Spencer suosii (tai ehkä kyseessä on vain vaistomainen tapa) ylimääräisten liikkeiden välttämistä ja tarpeellisten tekemistä niin tehokkaiksi ja nopeiksi kuin mahdollista. Hän ei ole niitä miehiä, jotka puhuisivat käsillään. Ainakaan tavallisesti.
Vaatetuksessaan mies suosii tilanteen mukaista pukeutumista. Työtä tehdessä se luonnollisesti tarkoittaa siistiä pukua ja solmiota, mutta kotioloissa ja muuten vapaa-ajalla hän viskaa moiset hepenet kaapin perälle. Se, että mies on tottunut kantamaan pukua ei tarkoita että hänen tarvitsisi pitää siitä. Tosin tätä on joskus hieman vaikea havaita, nimittäin sille päälle sattuessaan mies saattaa viettää toimistolla täysiä vuorokausia, mikä tietysti saattaa muuttaa hänen ulkoasunsa jokseenkin nuutuneeksi moisten sessioiden aikana. Työaikana hän myös kuljettaa mukanaan aina mustaa tietokonesalkkua, jonka on ottanut käyttöön attaseasalkun sijaan olkahihnan vuoksi. Kätensä hän nimittäin tarvitsee kyynärsauvoihinsa.
Luonne
"Kyllä, olin toimistollani neljältä aamuyöllä. Valmistelemassa puolustusta. Toisin kuin te näytte olettavan, herra etsivä, minä otan työni erittäin vakavasti."
Spenceriä on sanottu työnarkomaaniksi, ja pintapuolisesti katsottuna tämä näyttäisikin olevan totta. Mutta vain pintapuolisesti. Käärme ei ole niin suuresti rakastunut työhönsä sinänsä ettei voisi tulla toimeen ilmankin sitä. Toki hän ottaa sen vakavasti - erittäin vakavasti - mutta itse työ sinänsä ei ole koskaan ollut hänelle itsetarkoitus, ei suinkaan. Se, mikä saa hänet puskemaan öitä läpeensä toimistollaan on siinä, että hän välittää päämiehistään. Tai siis, ainakin niistä päämiehistä jotka ovat osoittautuneet sen arvoisiksi. Jos hän uskoo jonkun syyttömäksi, ei hän jätä pienintäkään kiveä kääntämättä todistaakseen sen. Jos taas tyyppi vaikuttaa valehtelevan hänelle... no niin, työnsä hän tekee kyllä, mutta ylimääräistä energiaa ei asian hyväksi uhrata, ellei tilanne ehdottomasti niin vaadi.
Jos tästä tekee päätelmän, että mies välittää kanssaeläjistään, ei ole täysin väärässä. Eri asia sitten on, onko tämä kanssaeläjistä välittäminen aina hänen sosiaalisten piiriensä normien mukaista. Spencer voi puolustaa tunnettua jengipomoa täydellä raivolla... jos tämä on syytteessä asiasta, jota ei ole tehnyt. Tämä ominaisuus ei aina ole tehnyt häntä suosituksi, ja tosiasiassa miehellä onkin maine kierona puolustusasianajajana joka tekee mitä tahansa saadakseen syyllisen vapaaksi... maine, joka ei voisi kauempana todellisuudesta olla. Ilmiselvien syyllisten vapauttamiseksi käärme ei tosiaankaan käytä kaikkia paukkujaan, ja jos hän suinkin voi, hän välttää ottamasta näitä asiakkaikseen. Julkisesti syyllisiksi leimatut, joista miehellä on syytä uskoa muuta, kuitenkin pääsevät hänen siipiensä suojaan.
Sama itsepäinen kiivaus, jolla mies suhtautuu "suojatteihinsa", on seurannut (ja seuraa yhä) häntä muuallakin hänen elämässään. Tosiasiassa käärme ei välitä vähääkään siitä mitä muut hänestä ajattelevat, vaikka se olisi hyödyksikin. Edes mitä ilmeisimmin juuri tästä luonteenpiirteestä johtuva miltei hengenmenetys ei ole saanut häntä luopumaan tästä ajattelutavastaan. Miehen näkemyksen mukaan niin kauan kuin hän ei riko lakia tai omia arvojaan vastaan, hänellä ei ole mitään syytä hävetä. Tosin tämä ei tarkoita etteikö hän voisi suhtautua tiettyihin asioihin varauksella... kuten siihen, että yrittää välttää asioita, jotka tarpeettomasti vaikuttaisivat negatiivisesti hänen uraansa. Vaikka mies ei piittaakkan siitä mitä hänestä itsestään ajatellaan, ei se tarkoita, etteikö hän piittaisi urastaan. Tai sen mahdollisuuksista.
Mitä miehen arvot siis ovat? Pohjimmiltaan ne tavalliset, joihin kuuluu rehellisyys, työteliäisyys, toisista välittäminen, heikompien auttaminen, ja muiden ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Pohjimmiltaan. Asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole näin yksioikoinen - Spencer voi hyvinkin harhaanjohtaa, huijata ja suoranaisesti valehdella, jos näkee moisten toimintatapojen parhaiten johtavan hänen päämääräänsä. Hän voi olla hyvinkin kylmäverinen ja, no, kauniisti sanottuna täysi konna suhtautumisessaan muihin. Mies tietysti vakuuttaa itselleen että tarkoitus pyhittää keinot, mutta kuten niin usein tässä maailmassa käy, hän luultavasti on useimmiten väärässä. Voidaan siis todeta, että ne jotka näkevät hänet likaisen juristin perikuvana eivät hekään ole tyystin väärässä.
Spencer on hyvin kiivas luonteeltaan, eikä myöskään tarvitse kuvitella hänen antavan anteeksi helposti, jos hänet petetään tai kunnolla suututetaan. On oikeastaan yllättävää ettei näin käy useamminkin kuin käy. Ehkä mies on oppinut hieman armollisuutta vuosien varrella... tai ehkä hänellä on hyvin korkeat kriteerit sille tasolle, jolta ei enää anneta anteeksi. Mene ja tiedä. Joitakin hyvin tärkeitä välirikkoja on miehen historiaan kuitenkin jäänyt, eivätkä kaikki näistä välttämättä miehen itsensä vuoksi. Välit vanhempiinsa mies on katkaissut totaalisesti, ja muutenkin pyyhkinyt kotikaupunkinsa tomut jaloistaan, tosin osittain vastahakoisesti. Mutta itsepäisenä kuin aina, anteeksi hän ei aio pyydellä. Ja mitä kotikaupunkiin tulee... pientä suurempi pelko takaraivossa, hän ei edes uskaltaisi sinne palata.
Menneisyys
Olipa kerran montanalainen pikkukaupunki, pikkukaupungissa floridankalkkaroherra ja silmälasikäärmerouva. Nämä kaksi saivat pojan, jolle nimeksi annettiin Kevin Spencer. Pikku-Kevin oli vilkas lapsi ja, kuten vilkkailla pojilla on tapana, aina ajautumassa hankaluuksiin. Mutta koska valtaosa kaupungin pojista oli ollut samanlaisia niin kauan kuin kukaan muisti, tähän enimmältään suhtauduttiin huumorilla. Lukuunottamatta satunnaisia selkäsaunoja ja muita rangaistuksia, joita jaeltiin kun poikajoukon kujeet olivat menneet liian pitkälle, kukaan ei näiden puuhien vuoksi loukkaantunut. Sen sijaan pojista kasvoi kuin huomaamatta kekseliäitä, käteviä ja paljon liikkuvia.
Kevinin ollessa noin kahdeksanvuotias syntyi perheeseen toinen lapsi, tytär Ruby. Tämä tytär oli kuitenkin varsin outo lapsi kahden käärmevanhemman perheeseen punaisine turkkeineen ja ketunhäntineen... jostain syystä isä ei kuitenkaan näyttänyt panevan pahakseen tätä kummajaista. Ehkä vanhempien keskinäinen kiintymys ei ollut ollut niin lämmintä alun alkaenkaan, tai ehkä isälläkin oli ollut omat syrjähyppynsä. Mene ja tiedä. Kevinin maailmaa tämä tulokas joka tapauksessa järkytti - poika inhosi vaistomaisesti tätä kiljuvaa rauhanhäiritsijää. Aluksi. Pian tilanne kuitenkin muuttui, ja poika käänsi kelkkansa sisarensa suhteen totaalisesti, muuttuen vihamiehestä suojelijaksi, kenenkään perheestä sitä huomaamatta.
Kotikaupunki oli noita pieniä maaseutukaupunkeja joissa kaikki tunsivat toisensa. Ja joissa naapurit juorusivat keskenään vaikka eivät olisi ikipäivänä tunnustaneet juoruavansa. Niinpä myös Kevin-pojan korviin kantautui yhtä ja toista. Kuinka naapurit säälittelivät perheen isää, kuinka perheen äitiä paneteltiin, ja kuinka kauhisteltiin moista lasta, ennakoiden tälle mitä karmivimpia tulevaisuudennäkymiä koska tyttö oli saanut alkunsa niin epämääräisellä tavalla, sillä saattoihan kuka hyvänsä nähdä ettei hän ollut virallisen isänsä lapsi. Vielä pahempia tällä saralla olivat kaupungin muut lapset, jotka ilkkuivat Kevinin pikkusiskoa... mutta poika ei sietänyt kuunnella moista perheestään ja puolusti omiaan aina kun vain saattoi. Monta monituista tappelunnujakkaa käytiin asian johdosta (ja monta monituista kotiarestia kärsittiin niiden vuoksi) kunnes käärmeen ikätoverit lopulta ymmärsivät pojan olevan tosissaan ja jättivät hänet rauhaan.
Päädyttyään tällä tavalla perheensä puolustajaksi poika vähitellen huomasi oikeastaan pitävänsä siskostaan, ja kun tämä osuus potentiaalisesta perheensisäisestä draamasta oli loppuun käsitelty, asettui rauha taloon. Jonkin aikaa tästä eteenpäin kulki elämä tasaisia latuja, ja siinä vaiheessa kun draama jälleen palasi Cainen perheeseen tyttären teini-iän kapinan ja toilausten muodossa, oli Kevin jo lähtenyt yliopistoon lakia lukemaan, täten jääden suurimmaksi osaksi ulkopuolisen asemaan sen suhteen, mitä kotipuolessa tapahtui. Eipä hänelle läheskään kaikesta kerrottukaan. Vanhemmat toki tahtoivat suoda kultapojalleen lukurauhan oikeustieteellisessä, olihan yleisesti tunnettua kuinka rankkaa opiskelu oli. Ei sillä etteikö Kevin olisi ymmärtänyt myös vapaa-ajan merkitystä, ja hän nauttikin täysin rinnoin opiskeluvuosistaan.
Kevin valmistui aikanaan lakimieheksi ja palasi harjoittamaan ammattiaan kotikaupunkiinsa, juuri parahiksi nähdäkseen sisarensa ja vanhempiensa täydellisen välirikon. Vastoin kaikkia järjellisiä odotuksia mies asettautui sisarensa puolelle, ei vanhempiensa. Veljen talo - eihän hän tietenkään ollut palannut asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa - oli sisarelle aina avoinna, vaikkakaan Ruby ei tätä mahdollisuutta liiaksi hyväkseen käyttänyt. Vanhempiinsa hän sen sijaan lakkasi pitämästä mitään yhteyttä, siinä määrin kuin se nyt pikkukaupungissa oli mahdollista. Vanhemmat yrittivät aikansa lepytellä kultapoikaansa, mutta kun Kevin ei osoittanut mitään vastakaikua, nämä lopulta antoivat periksi. Jos mies tunsikin jotain syyllisyyttä tästä käytännössä itse aiheuttamastaan välirikosta, ei hän sitä ainakaan näyttänyt.
Sitten koitti se kohtalokas päivä, jolloin Kevin sai päämiehekseen nuoren, murhasta syytetyn miehen, jolla onnekseen tai epäonnekseen oli vahvat jengiyhteydet. Nuorukainen vakuutteli syyttömyyttään, ja vaikka todisteet kallistuivatkin rankasti tätä vastaan, oli käärme vakuuttunut päämiehensä syyttömyydestä. Niinpä hän paneutui puolustukseen koko tarmollaan ja kiivaudellaan. Juttu lopulta hävittiin - juurikin niiden todisteiden vuoksi - mutta yrityksen puutteesta ei Keviniä voinut syyttää. Julkisen mielipiteen mukaan nuorukainen sai juuri sen mitä ansaitsikin, ja asianajaja joka oli puolustanut tätä niin antaumuksellisesti sai osakseen varsin karsaita katseita, niin jengin kuin myös "kunnon kansalaisten" taholta. Niin siinä sitten kävi, että eräänä päivänä toimistolta kotiin palatessaan Kevin joutui hyökkäyksen kohteeksi. Hän ajoi kaikessa rauhassa moottoripyörällään, kun punainen urheiluauto syöksähti sivukadulta tuhatta ja sataa häntä päin ja pakeni sitten paikalta. Poliisit kuittasivat jutun onnettomuudeksi, eikä syyllistä koskaan löydetty.
No, törmäykset tuhatta ja sataa ajavien urheiluautojen kanssa harvoin päättyvät onnellisesti. Kevin ei kuollut, vaikka monesti varmaan toivoikin että niin olisi käynyt. Hän makasi kuukausikaupalla sairaalassa, missä vanhemmat kävivät ahkerasti häntä katsomassa, ehkä toivoakseen pääsevänsä takaisin poikansa suosioon. Kevin sai kuulla siskonsa paenneen kaupungista, eikä hän voinut välttyä kuvalta, että vanhemmat eivät suinkaan olleet moisesta harmissaan. Mutta ei hänkään voinut sanoa enää tuntevansa oloaan turvalliseksi kotikaupungissaan. Poliisit ehkä pitivät tapahtunutta onnettomuutena, mutta miehellä itsellään ei ollut epäilystäkään siitä, että hänet oli yritetty murhata. Ei ollut myöskään mitään epäilystä siitä, etteikö sitä yritettäisi uudestaan. Hän oli suututtanut liian monta henkilöä - sekä niitä jotka eivät enää välittäneet laista, että niitä, jotka olivat liian rikkaita ja vaikutusvaltaisia joutuakseen noudattamaan sitä.
Kevin toipui, osittain. Hänet päästettiin pois sairaalasta ja lähetettiin kuntoutuslaitokseen. Ja sieltä toiseen. Ja niin edelleen. Lopulta oli kaikkien pakko myöntää, että jotain mitä ilmeisimmin oli vialla. Vaikka kaikkea toivoa eivät lääkärit myöntänytkään menetetyksi, oli varsin todennäköistä ettei käärme koskaan toipuisi täysin. Niinpä mies päätti jättää turhan kuntoutuksen ja palata töihinsä. Ei kuitenkaan entiseen kotikaupunkiinsa - sinne hän ei enää uskaltaisi palata. Hän aloittaisi uransa uudelleen puhtaalta pöydältä, tai ainakin puhtaammalta. Koska nimi Kevin Caine oli saanut itseensä leiman likainen juristi, kuului tähän operaatioon maisemanvaihdon lisäksi myös kutsumanimen vaihto. Spencer Caine oli tuntematon; Spencer Cainella ei ollut painolastia... no, niin, muuta kuin taustansa, kivuliaat liikkeensä ja kyynärsauvansa. Mutta hän pystyisi yhä tekemään työnsä. Siinä sivussa mies päätti etsiä siskonsa, joka oli majoittautunut kaupunkiin nimeltä Amsfrod. Ehkä tällä kertaa onni olisi myötä...
Muuta
"Miksi minä saan kaikki idiootit riesakseni?"
Nimi: Kevin Spencer Caine
Kutsumanimi: Spencer, Spencer Caine
Lempinimet: Kev, Winnie, Dancer
Ikä: 29
Sukupuoli: mies
Laji: floridankalkkaro-silmälasikäärme
Perhe: äiti Sonya Jessica Caine, isä Kenneth Norman Caine, sisar (sisarpuoli äidin puolelta) Ruby Katlyn Caine
Kansallisuus: USA:n
Ammatti: lakimies, etsii lakiasiaintoimistoa josta voisi saada osakkuuden
Asunto: asuu toistaiseksi erinäisissä keskikastin hotelleissa, vaihtaa residenssiään tarpeen mukaan.
Ulkonäkö
Silmät: oliivinvihreät
Hiukset: ei hiuksia (suomunahka)
Väritys: ruskea-harmaa-musta-valkoinen-kellertävä
Pituus: 172 cm
Paino: ~60 kg
Päällisin puolin katsottuna Spencer on täysiverinen floridankalkkarokäärme: se osa mikä miehestä näkyy tämän esiintyessä normivaatteissa ei millään muotoa viittaa mihinkään muuhun. Miehen ruumiinrakenne ja ulkonäkö ovat selvästi käärmeen; nahan kuviointi ja hännästä löytyvä kalistin viittaavat selkeästi floridankalkkaroon. Raajat tosin ovat matelijamaiset ja vahvakyntiset, mutta enemmän jäntevät kuin lihaksikkaat, ja niiden suomupinnasta löytyy tismalleen sama, timanttimainen floridankalkkaron kuviointi. Oliivinvihreät silmät ovat myös käärmemäiset kapeine pupilleineen, samoin käärmeeseen viittaa kaksihaarainen kieli joka herkästi ilmaantuu lipomaan ilmaa miehen ollessa hermostunut.
Kaikki miehessä on käärmettä... ja käärmehän hän onkin, joskaan ei täydellisesti floridankalkkarokäärme. Äidin silmälasikäärmeperimästä ainoat nähtävissä olevat havainnot ovat kuitenkin kobran kylkilevennykset, jotka tässä tapauksessa ilmenevät liito-oravamaisena poimuna joka lähtee olkavarren puolivälistä ja kapenee pyöreästi vyötärölle, sekä lapaluiden ja mainitun levikkeen yli kulkeva silmälasikäärmeen silmälasikuvio. Tämänkin kuvion kohdalta, tai pitäisikö sanoa alta, kuitenkin kulkee mainittu floridankalkkaron timanttikuvio himmentymättömänä, jatkuvana nauhana.
Vielä ennen loukkaantumista miehen tunteneet olisivat kuvanneet häntä urheilulliseksi ilmestykseksi; ne noista vanhoista tutuista, jotka tapaisivat hänet nyt, luultavasti hämmästyisivät näkemästään. Käärme ei edelleenkään ole lihonut, ja lihaskuntoharjoitteita hän tekee säännöllisesti, mutta urheilijan jäntevyys on kadonnut. Ilmeisistä syistä: miehen lantio ja lanneranka ovat vaurioituneet, kenties pysyvästi. Tästä seuraa, että liikkuminen on varsin kivulloista, ja suuremmassa määrässä myös varsin hankalaa, siitä huolimatta että mies käyttää kyynärsauvoja apunaan. Tosin sisätiloissa ja yhdessä huoneessa liikkuessaan hän saattaa selvitä myös ottamalla tukea huonekaluista... olettaen, että ne on sijoiteltu oikein.
Ei pidä kuitenkaan luulla, että miehen urheilijarefleksit olisivat kadonneet mihinkään. Hän saattaa, käärmemäiseen tapaan, tosin viettää pitkiä aikoja paikallaan, käytännössä liikkumatta; liikkeellelähdöt ovat kuitenkin tämän jälkeen yleensä nopeita ja täysin ennalta-arvaamattomia, helposti säikäyttäen tottumattoman sivustakatsojan. Yleisesti ottaen Spencer suosii (tai ehkä kyseessä on vain vaistomainen tapa) ylimääräisten liikkeiden välttämistä ja tarpeellisten tekemistä niin tehokkaiksi ja nopeiksi kuin mahdollista. Hän ei ole niitä miehiä, jotka puhuisivat käsillään. Ainakaan tavallisesti.
Vaatetuksessaan mies suosii tilanteen mukaista pukeutumista. Työtä tehdessä se luonnollisesti tarkoittaa siistiä pukua ja solmiota, mutta kotioloissa ja muuten vapaa-ajalla hän viskaa moiset hepenet kaapin perälle. Se, että mies on tottunut kantamaan pukua ei tarkoita että hänen tarvitsisi pitää siitä. Tosin tätä on joskus hieman vaikea havaita, nimittäin sille päälle sattuessaan mies saattaa viettää toimistolla täysiä vuorokausia, mikä tietysti saattaa muuttaa hänen ulkoasunsa jokseenkin nuutuneeksi moisten sessioiden aikana. Työaikana hän myös kuljettaa mukanaan aina mustaa tietokonesalkkua, jonka on ottanut käyttöön attaseasalkun sijaan olkahihnan vuoksi. Kätensä hän nimittäin tarvitsee kyynärsauvoihinsa.
Luonne
"Kyllä, olin toimistollani neljältä aamuyöllä. Valmistelemassa puolustusta. Toisin kuin te näytte olettavan, herra etsivä, minä otan työni erittäin vakavasti."
Spenceriä on sanottu työnarkomaaniksi, ja pintapuolisesti katsottuna tämä näyttäisikin olevan totta. Mutta vain pintapuolisesti. Käärme ei ole niin suuresti rakastunut työhönsä sinänsä ettei voisi tulla toimeen ilmankin sitä. Toki hän ottaa sen vakavasti - erittäin vakavasti - mutta itse työ sinänsä ei ole koskaan ollut hänelle itsetarkoitus, ei suinkaan. Se, mikä saa hänet puskemaan öitä läpeensä toimistollaan on siinä, että hän välittää päämiehistään. Tai siis, ainakin niistä päämiehistä jotka ovat osoittautuneet sen arvoisiksi. Jos hän uskoo jonkun syyttömäksi, ei hän jätä pienintäkään kiveä kääntämättä todistaakseen sen. Jos taas tyyppi vaikuttaa valehtelevan hänelle... no niin, työnsä hän tekee kyllä, mutta ylimääräistä energiaa ei asian hyväksi uhrata, ellei tilanne ehdottomasti niin vaadi.
Jos tästä tekee päätelmän, että mies välittää kanssaeläjistään, ei ole täysin väärässä. Eri asia sitten on, onko tämä kanssaeläjistä välittäminen aina hänen sosiaalisten piiriensä normien mukaista. Spencer voi puolustaa tunnettua jengipomoa täydellä raivolla... jos tämä on syytteessä asiasta, jota ei ole tehnyt. Tämä ominaisuus ei aina ole tehnyt häntä suosituksi, ja tosiasiassa miehellä onkin maine kierona puolustusasianajajana joka tekee mitä tahansa saadakseen syyllisen vapaaksi... maine, joka ei voisi kauempana todellisuudesta olla. Ilmiselvien syyllisten vapauttamiseksi käärme ei tosiaankaan käytä kaikkia paukkujaan, ja jos hän suinkin voi, hän välttää ottamasta näitä asiakkaikseen. Julkisesti syyllisiksi leimatut, joista miehellä on syytä uskoa muuta, kuitenkin pääsevät hänen siipiensä suojaan.
Sama itsepäinen kiivaus, jolla mies suhtautuu "suojatteihinsa", on seurannut (ja seuraa yhä) häntä muuallakin hänen elämässään. Tosiasiassa käärme ei välitä vähääkään siitä mitä muut hänestä ajattelevat, vaikka se olisi hyödyksikin. Edes mitä ilmeisimmin juuri tästä luonteenpiirteestä johtuva miltei hengenmenetys ei ole saanut häntä luopumaan tästä ajattelutavastaan. Miehen näkemyksen mukaan niin kauan kuin hän ei riko lakia tai omia arvojaan vastaan, hänellä ei ole mitään syytä hävetä. Tosin tämä ei tarkoita etteikö hän voisi suhtautua tiettyihin asioihin varauksella... kuten siihen, että yrittää välttää asioita, jotka tarpeettomasti vaikuttaisivat negatiivisesti hänen uraansa. Vaikka mies ei piittaakkan siitä mitä hänestä itsestään ajatellaan, ei se tarkoita, etteikö hän piittaisi urastaan. Tai sen mahdollisuuksista.
Mitä miehen arvot siis ovat? Pohjimmiltaan ne tavalliset, joihin kuuluu rehellisyys, työteliäisyys, toisista välittäminen, heikompien auttaminen, ja muiden ruumiillisen ja henkisen koskemattomuuden kunnioittaminen. Pohjimmiltaan. Asia ei todellisuudessa kuitenkaan ole näin yksioikoinen - Spencer voi hyvinkin harhaanjohtaa, huijata ja suoranaisesti valehdella, jos näkee moisten toimintatapojen parhaiten johtavan hänen päämääräänsä. Hän voi olla hyvinkin kylmäverinen ja, no, kauniisti sanottuna täysi konna suhtautumisessaan muihin. Mies tietysti vakuuttaa itselleen että tarkoitus pyhittää keinot, mutta kuten niin usein tässä maailmassa käy, hän luultavasti on useimmiten väärässä. Voidaan siis todeta, että ne jotka näkevät hänet likaisen juristin perikuvana eivät hekään ole tyystin väärässä.
Spencer on hyvin kiivas luonteeltaan, eikä myöskään tarvitse kuvitella hänen antavan anteeksi helposti, jos hänet petetään tai kunnolla suututetaan. On oikeastaan yllättävää ettei näin käy useamminkin kuin käy. Ehkä mies on oppinut hieman armollisuutta vuosien varrella... tai ehkä hänellä on hyvin korkeat kriteerit sille tasolle, jolta ei enää anneta anteeksi. Mene ja tiedä. Joitakin hyvin tärkeitä välirikkoja on miehen historiaan kuitenkin jäänyt, eivätkä kaikki näistä välttämättä miehen itsensä vuoksi. Välit vanhempiinsa mies on katkaissut totaalisesti, ja muutenkin pyyhkinyt kotikaupunkinsa tomut jaloistaan, tosin osittain vastahakoisesti. Mutta itsepäisenä kuin aina, anteeksi hän ei aio pyydellä. Ja mitä kotikaupunkiin tulee... pientä suurempi pelko takaraivossa, hän ei edes uskaltaisi sinne palata.
Menneisyys
Olipa kerran montanalainen pikkukaupunki, pikkukaupungissa floridankalkkaroherra ja silmälasikäärmerouva. Nämä kaksi saivat pojan, jolle nimeksi annettiin Kevin Spencer. Pikku-Kevin oli vilkas lapsi ja, kuten vilkkailla pojilla on tapana, aina ajautumassa hankaluuksiin. Mutta koska valtaosa kaupungin pojista oli ollut samanlaisia niin kauan kuin kukaan muisti, tähän enimmältään suhtauduttiin huumorilla. Lukuunottamatta satunnaisia selkäsaunoja ja muita rangaistuksia, joita jaeltiin kun poikajoukon kujeet olivat menneet liian pitkälle, kukaan ei näiden puuhien vuoksi loukkaantunut. Sen sijaan pojista kasvoi kuin huomaamatta kekseliäitä, käteviä ja paljon liikkuvia.
Kevinin ollessa noin kahdeksanvuotias syntyi perheeseen toinen lapsi, tytär Ruby. Tämä tytär oli kuitenkin varsin outo lapsi kahden käärmevanhemman perheeseen punaisine turkkeineen ja ketunhäntineen... jostain syystä isä ei kuitenkaan näyttänyt panevan pahakseen tätä kummajaista. Ehkä vanhempien keskinäinen kiintymys ei ollut ollut niin lämmintä alun alkaenkaan, tai ehkä isälläkin oli ollut omat syrjähyppynsä. Mene ja tiedä. Kevinin maailmaa tämä tulokas joka tapauksessa järkytti - poika inhosi vaistomaisesti tätä kiljuvaa rauhanhäiritsijää. Aluksi. Pian tilanne kuitenkin muuttui, ja poika käänsi kelkkansa sisarensa suhteen totaalisesti, muuttuen vihamiehestä suojelijaksi, kenenkään perheestä sitä huomaamatta.
Kotikaupunki oli noita pieniä maaseutukaupunkeja joissa kaikki tunsivat toisensa. Ja joissa naapurit juorusivat keskenään vaikka eivät olisi ikipäivänä tunnustaneet juoruavansa. Niinpä myös Kevin-pojan korviin kantautui yhtä ja toista. Kuinka naapurit säälittelivät perheen isää, kuinka perheen äitiä paneteltiin, ja kuinka kauhisteltiin moista lasta, ennakoiden tälle mitä karmivimpia tulevaisuudennäkymiä koska tyttö oli saanut alkunsa niin epämääräisellä tavalla, sillä saattoihan kuka hyvänsä nähdä ettei hän ollut virallisen isänsä lapsi. Vielä pahempia tällä saralla olivat kaupungin muut lapset, jotka ilkkuivat Kevinin pikkusiskoa... mutta poika ei sietänyt kuunnella moista perheestään ja puolusti omiaan aina kun vain saattoi. Monta monituista tappelunnujakkaa käytiin asian johdosta (ja monta monituista kotiarestia kärsittiin niiden vuoksi) kunnes käärmeen ikätoverit lopulta ymmärsivät pojan olevan tosissaan ja jättivät hänet rauhaan.
Päädyttyään tällä tavalla perheensä puolustajaksi poika vähitellen huomasi oikeastaan pitävänsä siskostaan, ja kun tämä osuus potentiaalisesta perheensisäisestä draamasta oli loppuun käsitelty, asettui rauha taloon. Jonkin aikaa tästä eteenpäin kulki elämä tasaisia latuja, ja siinä vaiheessa kun draama jälleen palasi Cainen perheeseen tyttären teini-iän kapinan ja toilausten muodossa, oli Kevin jo lähtenyt yliopistoon lakia lukemaan, täten jääden suurimmaksi osaksi ulkopuolisen asemaan sen suhteen, mitä kotipuolessa tapahtui. Eipä hänelle läheskään kaikesta kerrottukaan. Vanhemmat toki tahtoivat suoda kultapojalleen lukurauhan oikeustieteellisessä, olihan yleisesti tunnettua kuinka rankkaa opiskelu oli. Ei sillä etteikö Kevin olisi ymmärtänyt myös vapaa-ajan merkitystä, ja hän nauttikin täysin rinnoin opiskeluvuosistaan.
Kevin valmistui aikanaan lakimieheksi ja palasi harjoittamaan ammattiaan kotikaupunkiinsa, juuri parahiksi nähdäkseen sisarensa ja vanhempiensa täydellisen välirikon. Vastoin kaikkia järjellisiä odotuksia mies asettautui sisarensa puolelle, ei vanhempiensa. Veljen talo - eihän hän tietenkään ollut palannut asumaan takaisin lapsuudenkotiinsa - oli sisarelle aina avoinna, vaikkakaan Ruby ei tätä mahdollisuutta liiaksi hyväkseen käyttänyt. Vanhempiinsa hän sen sijaan lakkasi pitämästä mitään yhteyttä, siinä määrin kuin se nyt pikkukaupungissa oli mahdollista. Vanhemmat yrittivät aikansa lepytellä kultapoikaansa, mutta kun Kevin ei osoittanut mitään vastakaikua, nämä lopulta antoivat periksi. Jos mies tunsikin jotain syyllisyyttä tästä käytännössä itse aiheuttamastaan välirikosta, ei hän sitä ainakaan näyttänyt.
Sitten koitti se kohtalokas päivä, jolloin Kevin sai päämiehekseen nuoren, murhasta syytetyn miehen, jolla onnekseen tai epäonnekseen oli vahvat jengiyhteydet. Nuorukainen vakuutteli syyttömyyttään, ja vaikka todisteet kallistuivatkin rankasti tätä vastaan, oli käärme vakuuttunut päämiehensä syyttömyydestä. Niinpä hän paneutui puolustukseen koko tarmollaan ja kiivaudellaan. Juttu lopulta hävittiin - juurikin niiden todisteiden vuoksi - mutta yrityksen puutteesta ei Keviniä voinut syyttää. Julkisen mielipiteen mukaan nuorukainen sai juuri sen mitä ansaitsikin, ja asianajaja joka oli puolustanut tätä niin antaumuksellisesti sai osakseen varsin karsaita katseita, niin jengin kuin myös "kunnon kansalaisten" taholta. Niin siinä sitten kävi, että eräänä päivänä toimistolta kotiin palatessaan Kevin joutui hyökkäyksen kohteeksi. Hän ajoi kaikessa rauhassa moottoripyörällään, kun punainen urheiluauto syöksähti sivukadulta tuhatta ja sataa häntä päin ja pakeni sitten paikalta. Poliisit kuittasivat jutun onnettomuudeksi, eikä syyllistä koskaan löydetty.
No, törmäykset tuhatta ja sataa ajavien urheiluautojen kanssa harvoin päättyvät onnellisesti. Kevin ei kuollut, vaikka monesti varmaan toivoikin että niin olisi käynyt. Hän makasi kuukausikaupalla sairaalassa, missä vanhemmat kävivät ahkerasti häntä katsomassa, ehkä toivoakseen pääsevänsä takaisin poikansa suosioon. Kevin sai kuulla siskonsa paenneen kaupungista, eikä hän voinut välttyä kuvalta, että vanhemmat eivät suinkaan olleet moisesta harmissaan. Mutta ei hänkään voinut sanoa enää tuntevansa oloaan turvalliseksi kotikaupungissaan. Poliisit ehkä pitivät tapahtunutta onnettomuutena, mutta miehellä itsellään ei ollut epäilystäkään siitä, että hänet oli yritetty murhata. Ei ollut myöskään mitään epäilystä siitä, etteikö sitä yritettäisi uudestaan. Hän oli suututtanut liian monta henkilöä - sekä niitä jotka eivät enää välittäneet laista, että niitä, jotka olivat liian rikkaita ja vaikutusvaltaisia joutuakseen noudattamaan sitä.
Kevin toipui, osittain. Hänet päästettiin pois sairaalasta ja lähetettiin kuntoutuslaitokseen. Ja sieltä toiseen. Ja niin edelleen. Lopulta oli kaikkien pakko myöntää, että jotain mitä ilmeisimmin oli vialla. Vaikka kaikkea toivoa eivät lääkärit myöntänytkään menetetyksi, oli varsin todennäköistä ettei käärme koskaan toipuisi täysin. Niinpä mies päätti jättää turhan kuntoutuksen ja palata töihinsä. Ei kuitenkaan entiseen kotikaupunkiinsa - sinne hän ei enää uskaltaisi palata. Hän aloittaisi uransa uudelleen puhtaalta pöydältä, tai ainakin puhtaammalta. Koska nimi Kevin Caine oli saanut itseensä leiman likainen juristi, kuului tähän operaatioon maisemanvaihdon lisäksi myös kutsumanimen vaihto. Spencer Caine oli tuntematon; Spencer Cainella ei ollut painolastia... no, niin, muuta kuin taustansa, kivuliaat liikkeensä ja kyynärsauvansa. Mutta hän pystyisi yhä tekemään työnsä. Siinä sivussa mies päätti etsiä siskonsa, joka oli majoittautunut kaupunkiin nimeltä Amsfrod. Ehkä tällä kertaa onni olisi myötä...
Muuta
- Käyttää lukulaseja, tosin näkee ilmankin niitä. Tarkoituksena onkin lähinnä vähentää silmien väsymistä, sillä miehen työ vaatii erityisen paljon paperien lukemista. Potee piilokarsastusta, jota rasitus pahentaa.
- Soittaa viulua, omien sanojensa mukaan harrastusmielessä. Ei kuitenkaan ole soittoniekkana yhtään hullumpi.
- Purema on myrkyllinen, tosin lievästi. Allergikolle saattaa kuitenkin aiheuttaa hengenvaarallisen reaktion, mikä mahdollisen tyttöystävän on syytä pitää mielessään ennen kuin alkaa pyydellä omituisuuksia.
- Käyttää toistaiseksi kyynärsauvoja loukkaantumisensa vuoksi, toipumisennuste on epävarma.
- Omistaa moottoripyörän, mutta ei tällä hetkellä pysty ajamaan sillä.
- Seuraa tiiviisti baseballia, pelannut nuoruudessaan yliopiston joukkueessa. On luultavasti edelleen kotikaupunkinsa kovin syöttäjä. Harrastaa myös metsästystä jousella. Tai siis harrasti, ennen kuin maastossa liikkuminen muuttui liian vaikeaksi. Ei ole kuitenkaan luopunut jousestaan.
- Ei pidä kylmästä, sillä paleltuu herkästi.
- Alkaa miettiessään naputtaa rytmikkäästi häntänsä kalistimella vasten lähintä pintaa, oli tämä sitten seinä, pöytä tai vieressä seisovan henkilön jalka. Toisinaan tämä tapa aiheuttaa sangen noloja tilanteita.
- Puhuu englantia ja, isänsä harrastuksen vuoksi, joitakin intiaanikieliä.
